sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Viimein valmis

Elokuun alkupuolella aloittamani torkkupeitto vanhoista farkuista jäi ihan pientä tikkausta vaille.
Nyt vihdoin sain sen tikattua. Tähän asti olen tikannut kaikki käsin, mutta ensikertaa kokeilin tehdä tikkaukset koneella. vanhalla Singerilläni.
     Vanu päällisen ja vuorin  välissä olisi voinut olla ohuempi, mutta laitoin varastoistani löytyvää.
          Kuvat otin perjantaina puolenpäivän aikaan. Sitä ennen ehdin jo kolata pihan yön aikana sataneesta raskaasta lumesta.
 Turhaan... tai olihan se hyvää hyötyliikuntaa...
Tänään aamupäivällä satoi jo silkkaa vettä ja lumet ovat kadonneet.
Hiihtolomalaisille tämä on huono juttu, hiihtäminen tihkaisee.
        Ulkoilusää on muuten mitä mainioin.  

                     Voi tuota lintujen sirkutusta!


    

11 kommenttia:

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

Hei. Mie tykkään noista farkkujutuista, niissä on sellaista omaa karheaa viehätys voimaa, sinisten sekalaista sommittelua, mielenkiintoista. Ja farkku on miun lempivaate. Mie lapsena jo päätin, (ko äit ei antanu farkkuja pittää) et isona mie piän farkkuja nii kauan ko ite jaksan vetää ne jalkaan. Juu ja toistaiseksi on onnistunu;)

sirkkis kirjoitti...

Ihana peitto ja sen alle on mukava torkkua.

kosotäti kirjoitti...

Upia peito, farkuista löytyy monenlaista sinistä:)))

Mammutti kirjoitti...

Ihana peitto!
Farkuista tehdyt työt on ihan oma upea käsityölajinsa!

Matleena kirjoitti...

Upea peitto! Eikös se ole vain hyvä, kun on paksu vanu, niin lämmittää paremmin. :)

Vettä on täälläkin tänään satanut, mutta vielä on lunta.

kosotäti kirjoitti...

Siulle on tunnustus ja haaste blogissani

intsu kirjoitti...

Hyvän näköinen peitto ja sitä lämpimämpihän se on ,kun on paksumpi vanu välissä.

Äipän touhut kirjoitti...

Hyvännäköinen peitto. Joo, kyllä tuo lintujen sirkutus tuolla ulkona on kaunista kuunnteltavaa vaikka onkin vasta helmikuu. Lumet ovat huvenneet, harmi hiihtoloman viettäjille vai onko? Lapset ja nuoret harrastavat varmaan paljon muutakin loman aikana. Muistan, että meinun lapsuudessa sitä hiihdettiin hiihtiólomalla joka päivä. Naapurin lasten kanssa mentiin pitkänä letkana läheisen metsän viiden kilometrin lenkki ja lunta oli ainakin Kainuussa. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle

Marjut kirjoitti...

Kiva peitto, kyllä tuon alle kelpaa mennä torkkumaan:)

*VEKKI* kirjoitti...

Kyllä farkut on monikäyttöinen vaate. Näin hienon peiton teit. Näin yhdessä kirjassa kun farkuista oli tehty helmetkin.

Sipi kirjoitti...

Farkku on materiaalina mainio mutta aika raskas työstettävä. Upean peiton sait tehtyä, on lämmin ja kestävä, tosi hieno :)