sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Pöllöilyä...

   Patalappujen muodossa
   Syksyn alkajaisiksi näitä terhtiin Seurakunnan Käsityöpajassa, joka kokoontuu kerran kuukaudessa  Kismuksessa.
     Lanka on 7 -veikkaa ja koukku taisi olla 3 mm kokoinen, koska  tästä tuli  kooltaan aika pieni siis koriste-sellainen.
  Innostuksissani tein heti isommalla koukulla kolme eri väristä, harmaa- sini- ja rosahtava-sävyiset, mitkä jäivät Turun seudulle syksyisellä lomareissullani.
   Joululahjaksi virkkasin punaisen ystävälle , tietty punaista...

                 Leutoa tammikuista sunnuntaita!


tiistai 24. tammikuuta 2017

Askartelin

             
      Joulun aikaan kyläpaikassa oli ripustettu  paperisia tähtiä  ikkunoilla, eväspusseista sanottiin...


                Ikinä kuullukkaa...
                olihan  se aivan pakko selvittää...
                google tietää kaiken...  tuli samantien ohjekin

   Tarvitaan :  eväspusseja  (vasta kolmannesta kaupasta löytyi)
                      sakset, liimapuikko ja ripustusta varten pätkä lankaa.


     

maanantai 23. tammikuuta 2017

Vauvalle

        Kuva-arkistoa selaillessani löysin nämä,  aivan jo unohtuneet
               turkoosi lanka on  Red Heart Baby-lankaaa
               ja kirjava lanka Novitan Niitty-lankaa
               pyöröpuikko kokoa 3, malli sama kuin   TÄÄLLÄ

              Kuvanottopäivänä yhdestä läheisestä  ystävästäni tuli Mumma,
              kun  sunnuntailapsi, poika syntyi.



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tammikuuta 2017

     Eletään tammikuun loppupuolta.
    Myöhään eilen illalla satoi lunta, sen verran, että portaillakin oli muutama sentin paksuinen kerros  Aamulla mittarissa oli plussaa 2,5 astetta, portaat olivat lumettomat ja kuivat, mutta niiden edessä näkyi vielä yövieraiden jäljet.
    Ruusupuskan juurelta löytyy pupuille ruokaa
   Viime vuonna  samaan aikaan kova pakkanen alkoi nopeasti hellittää ja puput olivat käyneet kaivamassa  etsien syömistä.
 Silloin jo mietin niiden muistavan mistä sitä voisi löytyä.
 Lunta silloin olikin. Kuvassa (alla)   vasemmalla ylhäällä  postilaatikkojen  takana (tai edessä, portailta katsottuna)  pensasaitakin on hukkunut lumeen.

         Eilinen auringonpaiste antoi viitteitä ja mukavan tuulahduksen  keväästä, mutta
         taitavatpa pyryt ja pakkaset olla vielä edessäpäin....


                 Mukavaa tammikuuta!


perjantai 20. tammikuuta 2017

Pieniä, nopeasti virkaten

Kesällä jo tein muutaman ja syksyn mittaan innostuin uudelleen näistä "pääjalkaisista".
Ohjeen löysin netistä, taisi olla Ylen sivuilla linkki.
   Alla olevan virkkasin Aalto- lankaa, puoliksi puuvillaa ja akryyliä
    Seuraavat kaksi ovat puuvillalangasta

  Lonkerot ovat matkanneet muualle, viimeisimmät menivät hyväntekeväisyyteen.


tiistai 17. tammikuuta 2017

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta!

     

            Heipä hei   pitkästä aikaa....

   Ei pitänyt olla taukoa, mutta päivät vain kuluvat liian nopeasti
   Harrastuksia on tullut lisää, kohta on joka päivälle jotakin.
    Ajan hallinnan kanssa alkaa olla tekemistä, kun ensin sen suunnittelee ja sitten sen pitää vielä itse toteuttaa...
    Joulusta on vain  ihania muistoja...


  Yhdessä oloa suurella joukolla monena päivänä monessa paikassa,
, joululauluja, hyvää ruokaa, salskea joulupukki, annettiin ja saatiin lahjoja, jouluvaloja,
  hautausmailla kynttilöiden sytyttelyä.

        Ikkunalla on vielä paperitähtiä...

               lumihiutaleita
           erilaisia ja -kokoisia  tähtiä

       
                      Hyvää  vuoden alkua  Sinulle!