perjantai 28. huhtikuuta 2017

Valmiina

  Maaliskuun aiheena Seurakunnan käsityöpajassa oli tuubihuivi, kaksi eri mallia neulottavaksi ohuesta langasta.
 Omani tein Rose -langasta, jota löytyi vielä varastoistani nippa nappa tarpeeksi. puikot taisi olla 4 mm.
 Poikkesin ohjeesta silmukkamäärissä, koska lankani oli paksuhkoa.

             Yllätyin, miten tykästyin tähän jo tehdessä
              ja sain itselleni   tarpeelliseen käyttöön.



torstai 27. huhtikuuta 2017

Valmiina

          Halusin minäkin tehdä Anelmaiset...
     Lanka 7 veljestä ja pyöröpuikko 3,5 mm,
     tapani mukaan molemmat sukat yhtäaikaa samalla puikolla,'
     ohje löytyy Novitan sukkalehdestä.
     
                  Naapurin tyttö esittelee ja ihastui.
                 Joten, näitä saattaa  tulla lisää, joskus...







keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Takatalvi

  Hetken jo luulin, että säästymme täällä länsipulella lumisateilta.
  Täksi päiväksi suunnittelemani pihatöiden aloitus siirtyy...
   Ei niin, etteikö sisätöitä riittäisi
 
   Tässäkin joulupukin tuomassa vekottimessa on vielä tutkittavaa ja opettelemista

                        Pyrypäiväterveisin!


torstai 20. huhtikuuta 2017

Pääsiäistunnelmissa

   Seurakunnan käsityöpajassa tehtiin huhtikuun alussa pääsiäiseen liittyviä patalappuja ja koristeita.
   Aloitin siellä kanapatalappua, mutta se jäi vähän vaiheeseen..
     Pupu lappunen kiinnosti lopulta enemmän.
             Lanka on Miamia ja koukku 4,5
             Ohje löytyy  suuri käsityö 3/2017 lehdestä.

        Tämä pupu päätyi jo palmusunnuntain aattona uuteen kotiin.


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Virvon varvon

     tulevaksi vuodeksi on minut  taas virvottu tuoreeks terveeks...
     Loitsun takeeksi olen saanut  huolellisesti ja taidolla koristellut
     vitsat,  joita säilytän tarkasti, ettei taika katoa.
        Palkaksi trullit saivat  keltaisen kanan siiven alta
                          näitä
                ja  ruskean kanan siiven alta
                            näitä