lauantai 6. lokakuuta 2012

Sadesäässä

Käsityömessut avasivat ovensa perjantaina 10. Tulimme ystävän kanssa noin puoli tuntia myöhemmin ja  kaikki parkkipaikat ja kadunvarret olivat  olivat täynnä. Jäähallin lähettyviltä löytyi vielä muutamia paikkoja, koska siellä vettä oli nilkkoihin asti. Reilu puolituntia kaatosateessa pihalla lippujonossa kastuin lopunkin.
Sisällä oli mukavaa katseltavaa, ihailltavaa, ystävien ja tuttujen näkemistä ja messutunnelmaa.....
Ostoksina tietty lankaa muutamaan "projektiin", pian juhlivalle synttärisankarille kiva lahja ja muita pieniä hankintoja, maltillisesti.   Aika kului joutuisasti......
Sateessa kukkii vielä isossa ruukussa krasseja, joiden siemenet ovat  perua aikaisempina vuosina kukkineista.


Sirkkis Taidetta ja ajatuksia -blogista  muisti minua tällä  kauniilla tunnustuksella, jota jaetaan blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.


Omat ehdokkaani, joita on paljon enemmän kuin viisi, ovat tuolla oikealla Oma blogiluettelo :n alla päivitysjärjestyksessä. Käypä tutustumassa, mitä blogeja minä seuraan ja klikkaa blogin nimeä, miin aukeaa blogin päivityksiä muutamia. Jos klikkaat blogin vieressä olevaa tekstiä, aukee vain viimeinen päivitys.
    Saat mieluusti ottaa tämän ystävyydestä kertovan kuvan koristamaan sivujasi.

               Syksyistä viikonloppua!


8 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Lippujono katoksessa olisi ollut paikallaan.
Sinut on haastettu!

sirkkis kirjoitti...

Oli mukava tavata ja tuo valkea-punakoristeinen krassin kukka on kuin koru.

Matleena kirjoitti...

Onpa kivan värinen tuo valko-punainen krassi! :) Meillä ei enää kuki mikään kukka. Joskus on miniorvokkeja löytynyt nurmikon seasta marraskuussakin, mutta ei nyt. Katsastin tuossa päivällä enkä muita kukkkivia löytänyt kuin kanervat.
Meillä on täällä messut viikon päästä, siis Oulussa.

kosotäti kirjoitti...

Ompa kaunis tuo valkia krassin kukka.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Krassit kukkii vielä kauniisti kun on ollut näin lämmintä. Jotain positiivista tässä sateessa.

Sipi kirjoitti...

Kylläpä kukkii vielä krassit upeasti!
Messuilla oli taas mukavaa :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat kuvat kerrassaan

Kaisa kirjoitti...

Hyvät ihmiset, olikohan tuo ennätysjono? Minä kun ihmettelin sunnuntaina, että joka paikka oli täynnä tunti ovien avaamisen jälkeen... Lippujonoa ei sentään ollut.