keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Sitku...

                   Hei pitkästä aikaa!

        Kaikki on oikein hyvin, aika vain rientää pitkin harppauksin ja arkisiin askareihin, niihin pieniinkin (kuten sudokun ratkaisemiseen) kuluu koko päivä, helposti.

    Rohkeimmat lähipiirissäni ovat vihjaillen tiedustelleet pihahommien loppumisesta siinä toivossa, että tulisi jo päivityksiä. He tietävät, että on jotain valmistakin tullut ja kuvia otettu  satamäärin.
No, pihalla kyllä riittää rapsuteltavaa,  orvokitkin vielä kukkivat.
  Kuva ei ole tänään otettu, sillä on taas ollut harmaa ja märkä päivä, mutta onnekseni myös  se  päivä viikosta, jolloin  seurakseni tuli nuori apulaiseni "Maija", suoraan koulusta päin.
Ensi töikseen laitoimme kynttiläkruunuun oikeat kynttilät ja tuikkuja palamaan joka puolelle, portaillekin etsittiin lyhtyjä.
 Sanan mukaisesti kynttiläin valossa, teimme Hanna-tädin kakkuja, siis Maija teki, minä vain katsoin päältä ja vahdin uunia.  Yhdessä olomme lopuksi katamme aina pöydän juhlavasti ja nautimme leipomuksistamme suunnitellen jo seuraavaa.
 Kuvaaminen unohtui siinä, kun puhuimme joulusta, sen viettämisestä ja siitä, mitä kaikkea meidän pitää vielä leipoa ja tehdä.
  Arvannette, että muutaman pikkuleivän lisäksi sain runsaasti hyvään mieltä, innostusta ja energiaa...


   

11 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos, kiva kun päivitit niin kivi putos harteilta. Olin niin huolissani että jotain on sattunut.
Noh, eihän sitä ihmisen tarvitse päivittää alvariinsa ja taukojakin voi pitää, tai kokonaan lopettaa blogin. Mutta kun Vartahilla hiljeni ihan yks kaks .. . .
Mukavaa marraskuuta Sinulle!

Sude kirjoitti...

Mutku meillä eläkeläisillä on aina niin kiire =)

kosotäti kirjoitti...

Mukavaa kun olet täällä, odotan innolla että näytät niitä upeita töitäsi.

Matleena kirjoitti...

Komppaan noita Kristiinan sanoja tuossa alussa, sillä hymyhuulilla luin postauksesi, olin niin tätä odottanut. :)

Marjut kirjoitti...

Teillä oli Maijan kanssa varmasti tosi rattoisaa :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa orvokit sitkeitä. Meille satoi ensilumi tänään - ihanaa.

Pitsisukka kirjoitti...

Ihana orvokki, voi voi kun meillä eläkeläisillä ei tahdo aika riittää, mitenhän sitä on aiemmin ehtinyt käydä töissä. Vettä on sadellut meilläkin ja päivät ovat niin harmaita.

sirkkis kirjoitti...

Heippa pitkästä aikaa ja hauskaa kun tuo sinun pikku apulainen saa sinulle hyvää suuhun ja mieleen.Teillä on varmasti hauskaa yhdessä puuhastella. Kaunis tuo sinun kynttiläkruunu ♥

Meri kirjoitti...

Kiitos päivityksestä, villoja on sitten tiedossa!

Sipi kirjoitti...

No olipa kiva että ehdit taas koneenkin ääreen, ainainen kiirehän on meille tuttu juttu :) Kauniisti orvokki kukkii vaikka ollaan jo näin pitkällä syksyä.. taisivat viikolle luvata jo luntakin.

Liisa kirjoitti...

Hei Heleena pitkästä aikaa, olen kans odotellut sulta uutta päivitystä ja odotus kannatti kun saa kattella komiaa orvokkia ja kynttilälyhtyä! Hyvää alakavaa viikkoa sulle!