keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Haastetta ja juhlien kaikuja

Meidän "onkipojan" taannoisten juhlien muistoissa haluan esitellä vuoden takaisen lahjan, jonka tein Nukkepajan kurssilla. Nukketaiteilija Sirpa Ala-Loukon suunnittelema onkipoika on kangasvartaloinen, pää on paperimassaa. Poika istuu mukamas kalliolla, jonka sisällä on soittorasia melodiana "Sinfonia rakkauden". Tämän tein Kaarakassa. Ongessa on siimaa ja siiman päässä kala, joka on Sipin taidolla tekemä. Taustalla valokuvassa on "aito onkipoika" isoonsiskoon kanssa kauan kauan sitten.


Haastetta: Lankapirtin Matleena haastoi minut kertomaan tunnusmerkkejä itsestäni.

"Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen."

1. Samoin kuin haastajani Matleena minäkin käytän silmälaseja, vaikka kauas näkisin hyvin ja autoakin pystyisin ajamaan ilman laseja.
2. Olen lyhkäinen noin 158 cm ja pyöreä kaikista vartioinneista huolimatta.
3. Tukkani on maantienvärinen, permanentattu paksu pehko, muutama harmaa hius otsalla ja vaaleita raitoja vähän jäljellä. Ilman papiljotteja en pärjää.
4. Silmät siniharmaat.
5.Lempivärini on nykyisin vaalea veden vihreä, nuorempana värejä oli vain yksi, eli sininen.
Kuitenkin vaatteeni ovat kaikkia mahdollisia värejä, jos vain halvalla saa.
6. Olen helposti hurahtava, eli innostus lähes kaikesta mahdollisesta. En kuitenkaan suinpäin ryhdy sellaiseen, mistä en selviä, mutta kokeilen kaiken aikaa rajojani.
7. Neuvon ja opetan mielelläni ja pyytämättä vaikka paikalla olisi opettaja.
8. Olen jaksava ja hermostumaton ja pitkämielinen niinkuin tämänkin kanssa, kun, eka kertaa muuten, en päässyt kesken kaiken eteen en taa ja lopuksi kaikki mitä olin kirjoittanut katosi bittiavaruuteen.
Nämä taitavat kaikki olla aikalailla faktojakin, ainakin mun mielestä, mutta vanha mikä vanha.

Tämän haasteen haluan antaa Tikkuajista ensimmäisenä mieleen tuleville : Sipille, Mallille, Intsulle, Hekulle ja Tellulle. Voitte halutessanne kertoa omista tuntomerkeistänne!

4 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Palailen asiaan :D
Kyllä hieno onkipoika. Jos mä sairastelustani selviän,niin kyllä mua syksyllä taitaa Kaarakka kutsua,kun siellä tehdään niin ihania töitä!

Matleena kirjoitti...

Selviä tuntomerkkejä, kyllä nyt tunnetaan toisemme, kun kohdakkain satutaan! ;) Sinäkin olet käsittääkseni miettinyt tuota saatetekstiä "ei faktoja vaan tuntomerkkejä". Minustakin tuntomerkit ovat myös faktoja, tai ainakin pitäisi olla. :)

Onpa siinä taas hieno nukke, onkipoika, joka niin keskittyneenä katsoo kohoa. Ai niin, taisit sanoa kalan jo olevan siinassa! ;D Upea lahja!

Malli45 kirjoitti...

Onkipoika ja kivi ovat molemmat hienoja!
Haaste otettu, ei vielä vastattu...

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kiitos Heleena haasteesta, mutta mä oon laiska vastaamaan. Mukavaa reissua teille!