tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kansalaisopiston kevätnäyttely

oli omalta osaltani  29. järjestyksessään. En tosin muista ensimmäisistä mitään muuta kuin paikan ja tiedän, ettei posliinimaalauskurssilla tekemäni työt olisi kelvanneet näyttelyyn. Sittemmin olen sinnikkäästi vienyt näyttelyyn lähes kaiken mitä olen saanut aikaan, periaatteella, että katselijoilla olisi nähtävää ja että kynnys itse ryhtyä harrastamaan ja  opiskelijaksi olisi mahdollisimman matala.
Tuttuun tapaan esillä oli hyvin laajasti kättentaitoja. Paikalla harvemmin on töiden tekijää, joten kuvaus- ja julkaisuluvan pyytäminen on vaikeaa, joten laitan tähän vain kuvia omista töistäni ja kudonnan näyttelystä
tämän ryijyn, jonka kuva ja syntyhistoria kerrottiin perjantain Ilkassa.
Ryijy on Nurmon ryijy ja sen omistaa Nurmoo-seura, joka oli haaveillut omasta ryijystä jo 20 vuotta. Tässä on hyvin maanläheiset värit ja keskikuviossa virtaa Nurmonjoki. Yläosassa on kahden vanhimman kantatalon puumerkit ja reunoilta löytyy 1600 -luvulla käytössä olleita puumerkkejä sekä kulmissa Soinin puumerkki. Alareunassa on vuosiluvut 1868-2008.
 Omia töitäni oli esillä tilkkuliinat, tortut eri väreissään.
 Ja Tilda, sopivasti tekijänsä näköinen. Tämä on siis valmispakkaus, kankaineen ja kaavoineen. Jopa alusta ja tikku sekä liima on pakkauksessa. Tälle olisi kuulunut tehdä siivet, mutta  Rantaleidille en halunnut.

Tein Tildalleni vaatteet siten, että ne voi riisua ja ruusu rintapielessä ei ole itsetekemäni, mutta laitoin sen piristämään vakavaa ilmettä.
Näyttelyyn päättyi jälleen yksi lukukausi ja jo tuttuun tapaan tuli väsähdys.

Aurinko ja lämmin sää tuo tullessaan uusia touhuja. Kohta viimeisetkin lumet varjoisista paikoista ovat sulaneet ja pääsen haravoimaan ja ihmettelemään, joko näkyy ...... ei, ei vielä...  sinivuokkoja odottelen.......

  Leppoisaa pääsiäisen odotusta!

10 kommenttia:

Sipi kirjoitti...

Hieno oli tuo Nurmon ryijy, yksi tutuksi tullut puumerkkikin on siinä näkyvissä :)
Näyttelyt on kivoja, mutta aina niihin päättyy yksi kausi ahkeraa harrastamista ja tulee hetkeksi vähän tyhjä olo..Sennaritkin oli tänään viimeistä kertaa..no, nyt odotellaan ihanaa kesää ja kerätään voimia taas syksyn uusiin harrastuksiin!
Niin ja pääsiäiseksihän lupailtiin jo lähes +20'! Olishan se aika ihanaa :)

Auli kirjoitti...

Ihana ryijy. Nukkekin on kiva, vaikka itse en ole yhtäkään varsinaista Tilda-työtä tehnyt. Oppilaani kyllä ovat pupuja

Anneli kirjoitti...

Kaunis ryijy... mutta tuo Tilda vei sydämeni.. ihana mekko ja tuo ruusu :)

Mammutti kirjoitti...

Upeat värit ryijyssä ja tietenkin muutenkin kaunis! Nuo Sinun liinasi on niin kauniita!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Hieno, loistava, kannatettava periaate, reippaasti työt näyttelyyn! Ihmiset ihan turhaan kursailevat, kyllä omaa työtä pitää kehdata ylpeänä esitellä!!
Ja sinulla kyllä onkin, mitä näyttää, kauniita töitä! Tilda-nukeista tykkään tosi paljon, itse en ole vaan vielä saanut aikaiseksi.
Ah, tyrnihillon lisäksi tarjolla siis myös mustikkaa! Taaimmaista epäilisin karpaloksi värityksen perusteella?
Ja ryijy, se on upea!

sirkkis kirjoitti...

Kyllä nuo sinun työt esille panon ansaitsee. Monenlaista ihanaa olet vuoden aikana tehnyt ja me olemme niistä kuvina nauttineet täällä sivullasi ♥

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Todella upea ryijy. Vanhat puumerkit on mielenkiintoisia. Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos esillä olevista kuvista <3
Ryijy on upeesti tehty !

Sirpa kirjoitti...

Hei!
Tulin vastavierailulle, kun löysin sivusi :)
Hienoja käsitöitä saat aikaan - todellakin kannattaa ja pitää viedä näyttelyihin esille. Ja se on myös totta, että kun näyttelyssä on mitä katsella, saattaa joku muukin innostua käsitöiden tekemisestä.

Tuo sun Tilda nukke on ihana - mullakin on paljon Tilda kirjoja kotona, mutta en ole kovinkaan montaa mallia ehtinyt tehdä - vielä ;)

Ja ryijyssä oli kyllä sopivat värit minunkin makuun...

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa kaunis ryijy ja Tilda nukke on Ihana