tiistai 16. heinäkuuta 2013

Sillalla

Ihastelin markkinoilta lähtiessäni rauhallista viipyilevää tunnelmaa katsellen uomassaan virtaavaa jokea.
Muutama satametriä jokea alaspäin on uudempi maantiesilta ( kuvassa näkyy sen pilarit). Sekin oli jo remontissa, vain yksi ajokaista ja oikein valot ohjaamassa.
Sieltä sillan alta porhalsi kovaa vauhtia  jokilautta Jaakko Ilkka.
    Tyhjältä näyttää....
Ei pysähtynyt Ooppera-areenan laituriin. Mahtaa mennä Korvalle asti...
   Kummasti alitse matkannut jokilautta heilutti sillan rakenteita. Muistaakseni nuo vaijerit on todettu huonokuntoisiksi ja siksi silta on vain kevyen liikenteen käytössä.
                                       
Jatkan matkaa sillan toiselle puolelle, Kouluaikoinani tämä oli ainut silta ja niin monet kerrat olen tästä kulkenut. Roosin Kirjakauppa  oli sillan alkupäässä (markkinatelttojen takana) ja melkein joka päivä ruokatunnilla poikettiin kirjakauppaan.                      
Heti sillan jälkeen vasemmalla on ensin vanha hautausmaa muutamine rautaristeineen ja sen jälkeen Ilkan patsaalle menevän tien molemmin puolin mukulakivikasojen päällä tykki.
 Nuijasodassa 1590 -luvulla eteläpohjalaisten johtajana toimineelle Jaakko Ilkalle on  rakennettu patsas. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 90 vuotta  Matti Visannin suunnitteleman monumentin vihkiäisjuhlasta.
 Viikinkileirin johdosta patsaalla oli yksi ovi avattuna ja pääsin sisälle kuvaamaan.
   Seinillä on neljä hyvin saman näköistä  nuijamiestä, harmikseni en saanut kokonaan kuviin, ovat niin suurikokoisia.
  Monumentiin on neljällä sivulla oviaukko ja taotut pariovet, jotka nykyaikana on pitänyt laittaa kettingeillä lukkoon. Paikalla olleen oppaan mukaan, joku kerta oli ollut yksi noista patsaan ulkopuolella olevista  muuratuista  mukulakivikuutioista hajotettuna.
           Nämä tuokiot vietin syntymäpitäjässäni  Ilmajoella kauniina heinäkuisena lauantaina.


3 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Upea muistomerkki, en ole tuota koskaan nähnytkään.Harmi että aina on niitä jotka hajoittavat näitä muistomerkkejä ym.
Siltakin on tosi vaikuttava.

mate kirjoitti...

Terveisiä vain, olenpahan "polkenut" minäkin tuota samaa siltaa

KristiinaS kirjoitti...

Kiva kuvapläjäys. Hassu tuo lautta, talohan se siellä menee;)