lauantai 6. helmikuuta 2010

Iltalehdessä juttua

tänään otsikolla "Hulluna lankaan. Käsitöiden tekeminen voimaannuttaa" kokonainen aukeama sivulla 24 ja 25. Poimin sieltä yhden irallisen lauseen "Käsitöitä tehdään kahviloissa, blogeissa ja kotona." Sekä vielä tiedon, jonka mukaan Novitan suosituin lanka tällä hetkellä on musta 7-veikka. Pitäisköhän mun .....????
Ja sitten myssyjä.
Tein tämän myssyn vähän eritavalla. Malli on luvannut laittaa blogiinsa ohjeen (odotellaan). Hänen ohjettaan mukaillen virkkasin kaksi pylvästä samaan silmukkaan ja jätin väliin yhden silmukan ennen seuraavaa pylväsparia. Mallin ohjeessa on puolipylväitä, mutta mulla oli lankana melko paksu Luxus Cotton ja koukku 3.5 . Ei sitten meinannut onnistua millään. Kolme kertaa pärvöötin melkein valmiin ja vasta neljännestä aloitetusta tuli kelvollinen, oikeilla pylväillä.

Tässä lankana Red Heartin Eco Cotton ja koukku 3. Ohje on Lankapirtin Matleenalta. Helppo ja mukava malli. Tämän jo osaan ulkoa, eikä tartte alavarihinsa (kokoajan) pärvööttää.

Ja sama malli, vyöte oli jo kadonnut, mutta puuvillaa ja koukku 3.

Ylimmäinen kuva on otettu tänään ja niinkuin huomaatte, lunta on taas melkein 10 senttiä enemmän.

4 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Sina jaksat ahkeroida vaan lisää sieviä sytomyssyjä.:)

Matleena kirjoitti...

Myssy poikineen on siellä taas valmistunut! :) Mukava, kun saadaan erilaisia malleja, ettei kaikki myssyt ole samanlaisia.

Meilläkin on lumi lisääntynyt viime päivinä kovasti. Mies tuumasikin, että nyt sataa sen neljän satamattomankin viikon lumet kerralla! ;D

Sipi kirjoitti...

Kiva myssykkä tulikin kokopylväillä, ja nopeasti kun niin monasti alussa pärvöttelitkin, hieno on :)

vaiskai kirjoitti...

Sitkiä oot, ku niin monta kertaa uutterasti alootit aluusta. Molsin jo vähintäänkin sen toisen kerran jäläkihin heittäny koko tekelehen nurkkahan. Siälä solis saattanu joutua virumahan kuukausia.
Sillä olis ollu siälä kaverina sellaanen neliän hengen paskeri. Tulukittin yhtä ohojetta vähä väärin ja paskerista rupes tulohon aiva kaalatoon. Keskustelin asiasta jonku viisahamman kans, joka sanoo mulle, jotta oon käsittäny ohojeen väärin. Siitä paikasta hermostuun ja sanoon, jotta olokohon. Siälä se ny orottaa "telakalla" jotta mä saan henkeni takaasi. Saattaa joutua orottamahan jokusen tovin.