keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tunnustus

Koleahkoon elokuun keskiviikkoon tuli aurinkoa tämän kauniin tunnustuksen myötä.
Virtuaalihalaus ja kiitos tunnustuksen jakajalle Intsulle . Tunnustuksen mukana seurasi myös haaste kertoa 7 asiaa itsestään ja jakaa sitten haaste eteenpäin 7:lle saajalle.


Olen varmaan huomaamattani paljastanut kaikenlaista, joten laitan tarkemmin funtsimatta mitä ensin tulee mieleen.
1. Olen tähtimerkiltäni Neitsyt... niiiin.....
2. Työssäoloajastani 40 vuotta oli virastossa, jossa lakeja ja asetuksia tiukkojen aikataulujen puristuksessa oli noudatettava todella tarkasti.
3. Siitä seuraa, että orastava luovuus (jos sellaista koskaan edes oli) on tukahdutettu. Onnekseni on nämä kaikki ihanat ihmiset, jotka blogeissaan esittelevät tekemisiään ja jakavat tietoja, mistä mitäkin löytyy.
4. Innostun helposti , mutta en päätäpahkaa ryhdy sellaiseen, mistä en tiedä varmasti selviytyväni. Varmistelen välillä pitkäänkin, niinkuin tämän blogin perustamisessa.
5. Nautin pihalla puuhastelusta kesäaikaan, kukkivista kukista ja kasveista, linnunlaulusta ja luonnosta kaikkineen.
6. En leivo, en missään tapauksessa. Käyn mielelläni katsomassa toisten leivonnaisia, kuten tänään Intsun ihania leipomuksia ja tänään synttäreillä syön nautinnolla kakkua, mutta itse en leivo.
7. Olen sinut sen asian kanssa, ettei mulla ole lapsia tai lapsenlapsia. Nuket ja niiden vaatteiden tekeminen on yksi harrastus. Kaikenlaiset, pienet ja suuret, itsetehdyt tai ostetut ovat mieleeni. Nukkekoti ja sen kalustaminen itsetekemällä on hauskaa.

Haasteeseen kuuluu myös jakaminen edelleen.
Haluaisin jakaa tämän kaikille ihanille blogeille, joissa vierailen säännöllisesti tai sattumalta seikkaillessani ja olen monissa blogeissa nähnyt jo tunnustuksia, joten ,
jos Sinä et ole vielä saanut tunnustusta, niin nappaa mukaasi ja vastaa haasteeseen!
Ole hyvä! Tämä on juuri Sinulle!

1 kommentti:

Matleena kirjoitti...

Olipa kiva lukea tunnustuksiasi. :) Minäkin olen saanut samna tunnustuksen ja haasteen, joten lähiaikoina voit sinäkin lukea minun paljastuksiani.