Itsenäisyyspäivän mietteissä muistin vanhempiani, kun puhuttiin veteraaneista ja heidän osuudestaan itsenäisyyden säilymiseen. Kotirintamalla oli tartuttava moniin miesten toimiin. Äidilleni työt olivat tuttuja, kun Isänsä oli kuollut jo yli 10 vuotta aikaisemmin ja vanhemmat veljet avioituneet ja muuttaneet kotoa.
Ei ollut kummallista, että äitini (vaikka olin sylilapsi) osallistui "Mottitalkoisiin" ja sai siitä hopeisen merkin.
Äidin kirvestä säilytettin muiden korujen ja aarteiden kanssa pienessä puisessa arkussa, joka isä on tuonut sotareissultaan. Me lapset, kukin aikanaan, kävimme ihailemassa ja "käpäilemässä" noita aarteita.
Ilokseni löysin vielä tuon kirveen ja muistin, miten kipiästi neulan terävä piikki pisti.
Täydet 70 vuotta kirves on pysynyt tallessa.
Tänä syksynä Motti-merkki tuli myyntiin Veteraanien tukemiseksi.
Taustatietoa kopion www.Veteraanit. fi sivulta
"Sotavuosina 1942-1944 suomalaiset hakkasivat talkoilla polttopuita yli 3,4 miljoonaa halkomottia, jotta ankarasta polttopuupulasta selvittiin. Yhden kuution halkomotin teosta sai tunnustukseksi rautaisen kirvesmerkin. Neljästä motista sai hopeisen ansiomerkin, kuudestatoista motista kultaisen ja 48 motista suurkirvesmerkin."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ompa siulla upea aarre.
Ihana muisto äitisi työstä.
Todellinen aarre ja täynnä Suomen historiaa.
Kunniakas merkki!
Männäviikolla kuuntelin radiosta ohjelmaa näistä mottitalkoista, aivan uskomattomia suorituksia! Kunniakas muisto, hieno merkki!
Lähetä kommentti