sunnuntai 7. elokuuta 2011

Sateisena

lauantaina mittariin kertyi vettä 23 mm ja kukat makasivat pitkin pituuttaan maassa. Mehitähti on kasvattanut yhden kukkavanan. Otin kuvan jo viikko tai pari sitten, mutta vieläkin se on pystyssä. Sade on tosin piiskannut kukkia.
        Kukkavarsi on puolimetrinen ja suikeroalpi kukkii alla.


 Lisäyksenä eiliseen   kaappikello -kirjoitukseen pitää  kertoa  vielä kuupallosta.
Kellotaulun yläpuolella on kuuta esittävä pallo, jonka valoisa valkoinen puoli kääntyy näkyviin sitä mukaa kuin kuun vaiheet kehittyvät. Kuvassa pallo on koristeleikkausten keskellä ja pallon  oikeassa reunassa näkyy ohut valkoinen juova ja tarkastin allakasta, että tämä kello näytti oikein myöskin kuun vaiheen.
Kiinostukseni tähän aiheeseen johtuu siitä, että olen syntynyt ja kasvanut Ilmajoella ja juureni ovat  äidin puolelta ainakin 1700 luvun puoleen väliin asti siellä. Isäni paappa muutti Ylistarosta Ilmajoelle 1865 muutaman kilometrin päästä Könnin takaa ja olen tutkinut hänen sukuaan 1600 luvulle.
       Hyvää alkavaa viikkoa!

1 kommentti:

ellu kirjoitti...

On tuo kello kyllä kaunis. voi kuvitella ison pirtin tai salin jonka seinustalla se on ylväänä näyttänyt ajan kulua.
Tuo silmämuna on jotenkin pelottavan oloinen. Voi kuvitella, millaisen tarinan pienen lapsen mielikuvitus on kehitellyt silmämunaa katsoessaan. Itse olin pienenä sellainen, että oudomman asian huomatessani, mielikuvitus lähti laukkaamaan.
Mukavaa maanantaipäivää!