Pimeää, kosteaa, 6 astetta lämmintä on ulkona, kun kävin taskulampun kanssa tarkastamassa, vieläkö siellä kukkivat nämä kärhöt. Kyllä...
Kuva on tiistailta. Tämä alppikärhö (luulen) on kukkinut jo keväällä aikaisin ja nyt uudelleen
Alla oleva Hagley Hybrid on ollut yhtäjaksoisesti kukassa heinäkuun lopusta alkaen ja vielä oli muutama kukka jäljellä.
Tossuverstas on toiminut kiitettävästi. Ainoa vaikeus on ollut kukan tai muun koristeen tekeminen tossujen päälle. Ei pitäisi olla suuri homma, mutta...
Näihin joulutossuihin, jotka ovat samalla ohjeella kuin aikaisemmatkin, kukka syntyi loppulangasta.
Lanka = novitan Isoveli 100 g
pyöröpuikko 5 mm, koko 39, päätyvät Pukin pussiin.
Tossuverstaassa on valmistunut myös yhdet loistavan punaiset joulusukat.
Palmikkosukat tein Novitan sukkalehden ohjetta
b mukaillen. Vasta kolmannella aloituskerralla, silmukoita lisäämällä ja puikkokokoa suurentamalla sain oman jalkani mahtumaan varteen.
poikkesin ohjeesta tekemällä ristiin vahvistetun kantapään. Lanka om 7 veljestä, pyöröpuikko 4,
ja koko 38. Nämäkin odottelevat paketointia ja joulupukin pussiin pääsyä.
Sukkasadon Perunalaariin nämä taas käyn kippaamassa. Lisää sukkia ja tossuja on vielä tulossa.
Aikaakin on vielä jäljellä melkein kolme viikkoa eli kuun loppuun asti.