Vastaan haasteeseen

Jokin aikaa sitten Kosotäti  Pagisen mitä pagisen -blogista valitsi  minut vastaamaan johonkin kolmesta haasteesta.
Valitsin niistä tämän  valokuvahaasteen ja toteutin sen ottamalla kuvasta kuvan, niinkuin tuossa haasteessa sanotaan.
   Haaste kuului näin:
 "Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa esim. omaa kuvaa sivulleen. Olisi kuitenkin mukava nähdä minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi.
Harvalla on lapsuuskuvia tiedostoissaan, mutta vanhan valokuvan saa helposti sähköisesti julkaistavaan muotoon ottamalla siitä kuvan dikikameralla.
Nyt selaamaan valokuva-albumeita!
Laita haaste kiertämään jakamalla saamasi haaste kahdelle tai useammalle bloggaajalle.

  

 Aivan vauvakuvia minusta ei ole muuta kuin kastetilaisuudesta, jossa meitä oli kaikkiaan 4 kastettavaa.

  Ensimmäisessä kuvassa olen pian 3 vuotias. Kaksi Mamman luo lomailemaan tullutta  tätiäni veivät minut (Äidiltä salaa) parturiin ja sitten valokuvaamoon. Siitä johtunee ilmeeni, jossa itku ei ole kaukana.

     Sama rusetti on vielä päässä, mutta mekko on jo vaihdettu.  Mieli on  iloinen, sillä  nyt ollaan kotona Mamman luona. Putteli -nukkeni on menossa päiväunille.  Parin päivän ikäinen pikkusiskokin on kopassaan tuolla taustalla.

     Viimeinen kuva ei olekkaan lapsuudesta, vaan aikuisuuden kynnykseltä. Kuvan sanoma: "Miten tässä nyt näin kävi" ei paljasta teille mitään, mutta minä kikatan vesissä silmin niin, ettei loppua meinaa tulla. 

  Kuva on otettu Ähtärin asemalla, Kruunuhäihin Mustikkavuorelle oltiin tultu junalla, käytiinkin, mutta tunnin päästä oltiin taas tuossa penkillä odottamassa junaa, joka veisi takaisin kotiin. Välissä ehti tapahtua vaikka mitä.                     Se on se nuoruus ja hulluus....

      Täytyy tulostaa tämä  ja laittaa kehyksiin, pahan mielen karkoituskuvaksi...

     En nimeä ketään haasteen jatkajaksi, vaan saa jatkaa, kuka haluaa.

    Albumien selailu on oikein terapeuttista ja virkistävää....

Perunan kaivuuta

kauan kauan sitten...    Samanlainen olen edelleen toimissani. Kun innostus iskee vaikkapa vain perunain kaivuuseen, niin  ei sitä ehdi edes kenkiä vaihtaa. Nirunarukengissä perunamaalle ja krökky käteen,  eikä tämä ole mikään poseerauskuva....

    "Onko täs muka jotaki outua?"
             

Harrastukset

alkavat pikapuoliin, huomenna on jo ilmoittautumispäivä. Syksy  tuli myös tästä kuvasta heti mieleen.
"Leppäsen Likat" siinä on  menossa tyttökerhoon, Veljen ilme kertoo sen. Mamma on tullut portille saattamaan. Koti  on tuossa oikealla, mutta ei yhtään seinää edes tullut kuvaan.  En muista aitaa enkä veräjää.Likoilla on pään kukkuralla ihanat angoramyssykät, itse virkatut,  muistan hyvin, toinen oli vaalean sininen ja toinen hentoinen roosa.

              Siitä on kauan.......

Kauan sitten

oli lämmin kesä ja sisarukset kököttävät siinä pienen luoman sillankaiteella, kuin kanat orrella.

Mulla on päällä hihaton pusero, jonka virkkasin hyvin ohuesta pellavalangasta.
Siihen aikaan kaikki vaatteet tehtiin itse.Kuvanottopaikka yritän muistella, mutta kovin kaukana kotoa ei varmaankaan olla. Systerillä on heinänkorsi kädessä, olisipa kukka niin selviäisi paikkakin  helpommin.
       Oi niitä aikoja..........

Toukokuuta

Nurmikot vihertävät ja olisin  innoissani kuopsuttamassa, mutta vaikka aurinko paistaa, niin ei millään tarkene olla pihalla. Sää on todella hyytävä.  Vai olisi se vain tekosyy, että saan  rauhassa istua sohvalla värkkäämässä. On valtava onni saada tehdä oman pään mukaan, kun ei ole enää aivan  pakollisia töitä.
Tekeillä on huivia, sukkaa ja amigurumia, mutta kaikki ovat suloisesti vaiheessa.  Siksi tämän alkusepustuksen jälkeen tulee kesäinen kuva ( ehkäpä vuodelta -36). Mamma on saanut vieraikseen lomalaisia käymään. Kuvassa on Mamman 2 poikaa, 3 tytärtä, 2 miniää ja vävy sekä lastenlapsia. Kuvasta puuttuu vanhin tytär perheineen ja pojista nuorimmainen saattaa olla sotaväessä.

Äitini seisoo oikealla aidan vieressä. Minäkin muistan tuon aidan ja maa tuossa oikeasti viettää ja laskee tuosta muutaman metrin jälkeen jyrkästi "Rapuluomaan".

Menneitä ajoista välittyy aitoa tunnelmaa!

Elettiin sotakesää

Naisväki, Mamma ja hänen lomalla olevat tyttärensä, on pellolla töissä paitsi äitini, joka on juuri heinäkuun puolessa välissä saanut toisen lapsensa. Hän saa olla tuvalla laittamassa ruokaa, siivoamassa, tiskaamassa ja katsomassa pienempien perään.
Välillä on keitettävä kahvia ja koriin pakattava eväät ja mehut pellolla oleville. Koko katras mukaan, toiseen käteen kori ja toiseen iso kuuma kahvipannu  ja  yhdessä matkaan. Vanhin kuvassa olevista lapsista täyttää jouluna 6 vuotta. Hän saa kantaa vauvaa. Pellollekin on matkaa.....

Kaunis lämmin päivä näyttää olevan, koska lapset ovat ilman paitaa.

Työt tuli tehtyä ja lapset hoidettua.... Taustalla oli kuitenkin huoli sodasta, päättyykö se koskaan...tai palaavatko heidän miehensä.....

Kuka, mitä, missä, milloin

Sain mukavan haasteen täältä, kiitos Sude !
 Tämä haaste on tarkoitus antaa eteenpäin, eli kuka vaan bloghini ihanista lukijoista:
                       Ole hyvä ja ota haaste vastaan!

Vastaan muutamaan kysymykseen kertomalla itsestäni:
  Kuka
eläkeläinen seitsemättä vuotta, 41 v työelämässä,
tarpeellinen miehen ja kahden kissan taloudessa,
myös sisarena, tätinä ja kummina.

Mitä
Innostun liian helposti kaikenlaisesta käsillä tekemistä ja näkemästäni, kokeilen rajojani kaiken aikaan, mutta en ryhdy sellaiseen, mistä en tiedä selviytyväni. Lankaa  ja kankaita on ja on (tiedättehän), mutta ei koskaan sitä, mitä tarvitsisin. Noin  30 vuotta olen ollut Kansalaisopistossa oppilaana keskimäärin kolmena iltana viikossa. Täältä blogistani  löytyy  itse tehtyjä töitä  ja toisessa blogissani  Nukkekoto Toiskassa on lisää.
Kesällä tongin kukkamaalla ja nautin kasvun ihmeestä.
Missä
Etelä-Pohjanmaalla, yli 56000 asukkaan kaupungissa, linnutietä noin 1 km päässä keskustasta, lähes 60 vuotta vanhassa 1½ -kerroksisessa ns. rintamamiestyyppisessä omakotitalossa.
Milloin
Nyt juuri ja joka hetki...  (Sitä aikaa, kun ei näköjään voi mistään lisää ostaa)
Olen onnekas saadessani tehdä juuri niitä itselle kulloinkin mieluisia asioita  ilman pakotteita tai aikatauluja.
Mitä mielessä nyt
Suunnittelen ja viimmeistelen vähitellen jo niitä töitä, joita aion viedä Kansalaisopiston Kevätnäyttelyyn. Nukkis -kurssin roomboksin sisustusaihe  on vielä aivan päättämättä.
HHV eli hullu huivi vuosi on vauhdissa....
Odottelen KAL-huivia ...(.tuleekohan?)
Unohtuikohan jotain tärkeää.....
Näillä mennään, meni syteen tai saveen.....

Olkaa rohkeita ja napatkaa haaste mukaanne!

Oi niitä aikoja

Oli vielä kesää ja juhlapäivä. Olimme käyneet kirkolla ja pikkusiskoo sai nimen. Vauva on nukkumassa puutarhan perällä kopassa ja mulla on oma Putteli menossa päiväunille jahka saan lakanat ja peitot laitetuksi. Isä on tuonut Puttelille vaunut lomalla käydessään.

 Olemme tässä lähdössä kirkolle sunnuntaiaamuna. Matkaa on noin 5-6  kilometriä.

Ennen paluumatkaa kävimme vielä valokuvaamossa,  Äiti ja tyttäret, isää tarvittiin rintamalla.
 Olihan se alle 3 vuotiaalle jännittävä ja suuri  päivä, käydä kirkossa ja sakastissa. Valokuvaamo oli tuttu paikka, kun tädit olivat vieneet vähän enemmin salaa parturiin ja leikkauttaneet pitkät piiskani ja vieneet kuvaan.  Vanhoista negatiiveista löytyi todiste, ettei aina ollut kivaa. Mamma siellä taustalla ja täti tuo (olen näköjään ehtinyt vaihtaa nätimmän mekon)  vikuroivaa kersaa.....

               Palataanpa tähän aikaan....
        Tulossa on lisää HULLUTUSTA........

 Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Siitä on jo kauan

kun ihmettelin maailman menoa samaan vuodenaikaan vuosikymmeniä sitten.

Kuvaaja olisi voinut näyttää myös vaunuissa olijan, Puttelin. Äidin tekemissä vaatteissa poseeraan tädilleni.
Asuimme Mamman luona, kun vanhempani eivät ehtineet omaa kotia perustaa isän lähtiessä sotimassa. Siinä sitten vierähtikin vuosia niinkuin tiedämme.
Tänään kului aamupäivä "Picasasti" Vanhat valokuvat tietokoneelle - kurssilla ja monia uusia ja vanhoja asioita selvisi.
Olisinko tulossa vanhaksi vai.... mutta ihanaa aikaa se on ollut!