Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välineet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

"Tupsut tulla pitää,

vaikka koko kerä menisi"  muistan Äitini usein sanoneen. Totta, tupsut olivat kai muotia (tai ei) ja niiden teko oli kiinnostavaa, kun ensin piti tehdä pahvista kaksi pyörää reiällistä kiekkoa. Lapsuudessani ja vielä pitkään sen jälkeenkin lanka oli kallista, eikä sitä ollut tuhlattavaksi, joten tupsuihin käytettiin kaikki pienet langanloput.
Pitkään on ollut tarjolla oikein vekotin tupsujen tekoon, mutten ajatellut koskaan sellaista hankkivani; tupsuille ei ole ollut tarvetta ja vanha oppi on vielä tallessa.
Tampereen reissun tuliaisina tämä sitten kotiutui, vaikka samaan hintaan olisi saanut melkein naapurista.
 
               Ihme vekotin....

  Ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi meillä on  maa valkoinen........

                           Hyvää alkavaa viikkoa!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Päättelyä

on monenlaista. Helpointa on varmaan langanpäiden päättely ja se työ on kätevintä tehdä heti, kun neule on valmis. Tarvitaan vain käden  ulottuville neuleneula, pienet kätevät sakset ja  täytettä kaipaava sydän tms. sekä kynä ja muistikirja.
Pääteltyäni langanpään  leikkaan ylimääräiset pois ja samantien muutamaan pienempää pätkään ja sujautan sydämen sisään. Kovin suurta tyynyä ei kannata langanpätkillä yrittää täyttää. Kirjaan valmistuneesta työstä tärkeimmät tiedot muistikirjaan.
Kirjassa on myös sivu suuremmille aloitetuille töille, joilla on vaara pitkittyä jostain syystä.
Kirjan alkuun olen liimannut käyttämieni lankojen vyötteet.
Kuvassa yksi aukeama. Aloitin tämän muotoisen  kirjan pitoni tammikuussa 2007.













Rentouttavaa syyslomaa  lomaileville ja  mukavaa syksyä Kaikille!

tiistai 3. marraskuuta 2009

Mainio apuväline

Nyt on aidosti vartahilla tuplalapaset. Hyvä ohje kuvineen löytyy täältä. Kiitos vielä ohjeesta.
En malttanut tehdä vartta kovin pitkälti, kun itse tuplan teko koukutti. Jännityksellä odotin miten se sujunee ja myönnän, että ensimmäinen vartahillinen oli sellaastakin nypräämistä. Miten voikin olla nurjan silmukan teko vaivalloista. Sitten muistin. Mullahan on lankojen pitämiseen erillään etusormen päällä olemassa apuväline. Laite on Clover tuote "Yarn guide" nimeltään ja omani olen saanut täältä. Mainio laite ja nurjatkin silmukat syntyvät kuin leikiten.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Nau lakko.....

ei ollenkaan, kyllä kissit naukuu niinkuin ennenkin. Tarkoitin naulakko, laite jolla neulotaan. Näimme sellaisen Kaarakan syyskauden avajaisissa. Ystäväni Sipi yllätti lahjalla, jonka hän oli nikkaroinut ja koristellut maalaamalla kissoja. Vau! Olen otettu. Kiitos Sipi!!!!

Pitihän sitä heti kokeilla. Lanka on vuosikymmeniä marinoitunutta villaa. Pituus 1,40 m leveys 10 cm ja paino 73 g.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tilkkujuttuja

Huomasin yhtenä päivänä selaavani tilkkulehtiä. Olin KIP tapaamisessa kesäkuun puolessa välissä vaihtanut sukkalangalla suuren kassillisen tilkkulehtiä vuosilta 1994-2008.
Ihastuin heti pieneen koriin. Pohja 5 x 5 cm ja sivut 8 kpl 2,5 x 2,5 cm ja vuori.


Alkukesällä sain Sipiltä oivallisen apuvälineen, joka on varsinaisesta tehtävästään jo vapautettu, 6-kulmaisten tilkkujen leikkaamiseen.
Testattu on ja hyvin toimiin. Kiitos idean oivaltajalle!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Löytö

Syyskesällä kokeilin lankojen värjäystä ensin Kaarakassa ja vielä kotonakin. Lanka kerältä piti saada vyyhdiksi ja mietin erilaisia tuoliviritelmiä, kun muistin nähneeni kokilla ( tarkoittaa yläkerran sivukasta) kummallisen häkkyrän. Tuo osoittautui siksi, miksi luulin. Puusta sorvatut vyhyrinpuut. Ikää en tiedä, mutta toimivat mallikkaasti. Pasmalankojen laskeminen on mahdollista, mutta en ole vielä keksinyt miten se toimii. Eikä sillä mitään väliä ookkaa.