miesten sukat jäivät tämän vuoden viimeiseksi Heinälatoon kirjattaviksi sukiksi.
lanka on 7-veljestä Nostalgia ja yksiväristä 7-veikkaa myöhästyneinä raitoina.
Tällä kertaa neuloin vyötteen taustapuolella olevalla ohjeella. Varsiin tein hiukan pituutta enemmän.
Pyöröpuikko 3,5 ja molemmat sukat yhtäaikaa varresta alkaen.
Tämä odottelevat joulua ja päätyvät pukinkonttiin.
Sukkasatoa Heinälatoon kärräsin laskelmieni mukaan 16 paria. Siinä on yhdet vauvan sukat, kahdet säärystimet, muutamat aikuisten tossut ja loput sitten erikokoisia ja varsiltaan eripituisia aikuisten sukkia.
Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka en ehtinyt kaikkia niitä kauniita ja ihania, mitä mielessäni suunnittelin..
Sukkain kutominen ei toki lopu vaan seuraavat on jo alullaan, tällä kertaa kärjestä aloitetut.
Taas onkin Torstai ja pääsen neulomaan hyvässä seurassa Torikeskuksen Herkkukontissa...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heinälato. Näytä kaikki tekstit

torstai 31. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Sadonkorjuukiireitä
Lokakuu lähenee loppuaan vääjäämättä ja samalla loppuu tämänvuotinen Sukkasato. Olen koonnut satoa Heinälatoon. En tiedä jäävätkö nämä viimeisiksi, vielä on yhdet vartahilla.
Nämä ovat violettisesta (vuosia varastoitua ale-lankaa) 7-veljestä langasta viimeiset kerät. Raitalangalla sain vähän varteen jatketta. Aloitin kärjestä kiilakantapää-aloituksella ja jatkoin tekemällä jalkaterän päälle kuviota 2 oikein 2 nurin 3 kerrosta ja sitten vaihtaen toisinpäin, samaa kuviota jatkoin sitten varressa. Kantapään kuvittelin tekeväni ihan tavallisen vahvistetun, mutta ei aivan sitten onnistunut. Jokin laskuissani meni pieleen ja näistä tuli aika hauskat.
Jalassa ovat ihan hyvät, sillä olen jo yhden yön nukkunut nämä jalassa.
Kuvasin lauantaina ja portaat kiiltelevät märkänä. Tänään jo paistoi aurinko ja oli kiva ulkoilusää.
Mukavaa sunnuntai-iltaa!

lauantai 26. lokakuuta 2013
Säärille
talven pakkasia torjumaan kudoin lämpinät säärystimet. Lanka on vuosien takaista Ahvennanmaan Lammasta, tosin vyöte on hukkunut, kun olen kerinyt vyyhdin kerälle. Kuvio-ohje löytyy Modasta 4/09 siinä myssyksi neulottuna. Pyöröpuikko 4,5, ja kudoin koko kerän ja sain säärystimille pituutta 33 cm ja painoa 120 g . Ensin kudoin liian väljät ja näissäkin on vielä leveyttä, ei ainakaan kiristä.
Itse tykkää kotosalla liikuskella pitkissä hameissa ja silloin alla voi olla lämpöiset säärystimet.
Kiikutan nämä Sukkasadon Heinälatoon täytteeksi ja tilastoihin.
Rauhallista kesäajan viimeistä päivää!

torstai 24. lokakuuta 2013
Syksyn väreihin
sointuvat "Varpaista polviin" -sukat valmistuivat jokunen päivä sitten.
Lanka on Hot Socks, käsityömessuilta Tapiolta , pyöröpuikko 3 numeroinen. Aloituksen tein kutomalla aina oikein 6 silmukalla neliöksi ja poimimalla joka sivulta 6 silmukkaa.Muuten kudoin tapani mukaan molemmat sukat yhtä aikaa samalla pyöröllä, ranskalaisen kantapään ja vartta polveen saakka.
Koko omaan jalkaan sopivat noin 38. Lankaa kului lähes koko kerä, eli noin 140 g.
Ulkona on lämmintä 12 asteen verran ja tihuuttaa vettä aika ajoin. Sukkasadon korjuuta on hidastanut ikkunaremontti. Tosiasiassa lasien vaihto sujui ammattitaidolla ja vauhdilla, mutta sitä edeltänyt asunnon jonkin asteinen tyhjäys jo otti voimille, puhumattakaan tästä siivoamisesta. Oloa elpottaa hiukan, kun ajattelen tekeväni samalla joulusiivot. Onneksi t'änään on taas neuletapaaminen Torikeskuksen Herkkukontti -khviossa ja pääsen hetkeksi mukavaan seuraan kutimen kanssa.

tiistai 15. lokakuuta 2013
Heinälatoon
kiikutan vielä edellisten kaltaiset sukat, koska Rico Superba print lankaa jäi vielä runsaasti 150 g:n kerästä jäljelle. Yhdistin näihin Nallelankaa, joka vahvuudeltaan ja käteen tuntuu samanlaiselta. Kärjestä aloitetuissa sukissa on tiimalasi -aloitus, kuten edellisissäkin. En omaksunut tätä tapaa, mutta tulipa kokeiltua.
Kantapää on tuttuun tapaani ranskalainen. Lapa- ja varsiosissa raidoitin aina kaksi kerrosta yhdellä värillä.
Varteen kokeilin Broken Seedsiä ja lopuksi muutama kerros resoria ja päättely I Cordilla.
Lahjahyllylle joutuivat nämä kokoa 38 olevat sukat odottelemaan joulupukin konttiin tai vaihtoehtoisesti hyväntekeväisyyteen pääsyä.
Kovasta tuulesta varoitellaan Perämerellä ja Merenkurkussa. Koivusta on lähes kaikki lehdet jo maassa. Hetken, kun vielä odottelen, niin tuuli vie ne jonnekin muualle...

torstai 10. lokakuuta 2013
Kaunista lämmintä syksyä
riittää edelleen ja täällä tulee vain sukkaa, tavallista sukkaa...
Sukkalankoja on kertynyt varastoihini vaikka mitkä määrät. En uskalla edes laskea.
Ja silti ostin taas Käsityömessuilta sukkalankaa, varastoon, jota yritän parhaani mukaan vajaannuttaa.
Valmiiksi olen saanut Rico Superba Print 6 fädig- flizfrei -langasta (luultavasti Lidlistä hankittu) 3 mm pyöröpuikoilla kutomani 38 kokoiset sukat. Aloitin kärjistä, jotka tein Cathleen Taylorin Suuri Sukkakirjan ohjeen mukkaan tiimalasikantapää -aloituksena. Varsinaisiin kantapäihin tein kuitenkin ranskalaiset kantapäät. Varsien suuhun kudoin "kierukairaa" 1oikein kiertäen 1nurin resorit.
Nämä sukat päätyivät lahjahyllylle.
Tänään taas kokoonnumme neuletapaamiseen Toeikeskuksen Herkkukontti -kahvioon.

lauantai 5. lokakuuta 2013
Syksyisiä värejä
Erikoinen syksy on saanut meidän kauhean orapihlaja-aidan loistamaan väreissä ja syssasterikin kukkii vielä. Kuvan kävin ottamassa ihan äskettäin. Melkoinen etelätuuli riepottaa kaiken minkä irti saa.
Kanervaisissa väreissä loistaa myös eilen valmistunnet lyhytvartiset tavissukat.
Lankana näissä on 7-veljestä ja pyöröpuikko 3,5 sekä kokoa 37. Sukat laitoin lahjahyllylle odottelemaan.
Käsityömessuille pyöräilin perjantaina iltapäivällä. Autolla en olisi päässyt lähellekkään, sillä kaikki parkkipaikat ja nurmikot oli otettu käyttöön. Kaikkea kiinnostavaa oli kahden ensimmäisen tunnin aikana jo niin paljon, että väsymys alkoin turruttaa jalkoja ja päätä. Mitään tajunnan räjäyttävää ei onneksi löytynyt. Ostokset jäivät vähäisiksi, kuten lankaa Tapiolta yksiin sukkiin, vähän teippiä nukkisjuttuihin, parit ommeltavat pussukkaleuat ja palakangasta kasseja varten. Eivät painaneet paljoa ja myötätuuleen sain polkea kotia päin hyvin mielin.
Tervetuloa messuille vielä huomenna!

torstai 3. lokakuuta 2013
Pientä satoa
Sukkasadon Heinälatoon neuloin vauvan kokoiset sukat, ns. Junasukat Novitan Pikkusisko -langasta 2,5 mm bambupuikoin perinteisesti (ensin oikea ja sitten vasen sukka).
Nämä menevät lahjaksi neuleystävän lapsenlapselle. Meillä tämän poikavauvan kanssa on on melkein sama syntymäpäivä, vain yksi yö välissä.
Tänään aurinko paistaa ja mittarissa on +14 astetta
Uskomattoman kaunista lokakuuta !
Nämä menevät lahjaksi neuleystävän lapsenlapselle. Meillä tämän poikavauvan kanssa on on melkein sama syntymäpäivä, vain yksi yö välissä.
Uskomattoman kaunista lokakuuta !
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Sukkasatoa
Olen ollut mukana tässä vuosittain toistuvassa sukkatempauksessa vuodesta 2009 ts. menossa on viides vuosi. Sukkasadon Kotilato on tiedotusblogi, josta löytyy tietoa mm viikottaiset tilastot.
Sain ajatuksen, kun elokuun lopulla Minimanissa oli 7-veikkaa tarjouksessa ja olin juuri ostanut uudet kumisaappaat. Ihan ei värimuisti ollut kohdallaan, mutta haitanneeko.
Nyt sain valmiiksi säärystimet, sellaiset jotka voi kääntää saappaan varren päälle. Idean sain saksalaisesta Socken & modiche Accessoires -sukkalehdestä.
Joskus sitten ehkä teen sillä ohjeella (kun ehdin kääntää).
Nämä tein pikaisesti vanhasta muistista. Röyhelön alla on reikärivi, johon voisi vielä laittaa nyörit tupsuineen.
lanka 7-veikkaa, pyöröpuikko 3,5mm, pituutta kaikkiaan 30 cm.
Näitä jo tarvitaan!

torstai 26. syyskuuta 2013
"Vihaiset linnut"
lentelivät pienten sukkain varsiin, kolme kumpaankin.
Löysin mallin Villapallon neuleohjeista täältä. En ole vuosiin tehnyt kirjoneuletta (paitsi yhdet sukat) ja huomasin olevani aika tumpelo. Innoissani vielä valitsin aivan väärän langan vain siksi, että käden ulottuvilla oli 7- veikkaa kaikkissa noissa väreissä. Tein nämäkin Magic Loop- tekniikalla 3,5 mm pyöröpuikolla molemmat sukat yhtäaikaa. Koko näissä on noin 30.
Paksut ja lämpimät näistä tuli, jos vain löytyisi Angry Birds -fani, jonka jalkaan nämä mahtuisivat..
Villasukille on nyt tarvetta, kun ilmat vaihtuivat tavanomaista koleammiksi. Vielä ei ole sentään tullut lunta. Parhaillaan sataa vettä ja pihalla on 4 astetta plussalla, siis niin kylmää.
Tänään on neuletapaaminen Torikeskuksen Herkkukontti -kahviossa klo 16 - 19.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Heiniä latoon
oikeasti nykyisin ei taida olla heinälatoja enää olemassakaan, vai onko? Tunnustan vieraantuneeni täydellisesti maataloudeen harjoittamisesta, ts. en ole pysynyt kehityksen rattailla.
Sukkasadon Heinälatoa täytän sukilla, tossuilla tai säärystimillä.
Nyt vuorossa on:
Nämä sukat valmistuivat hyvissä ajoin eilisen aikana, mutta unohdin kuvauksen ja hämärä tuli aikaisin.
Lanka on 7-veljestä grafiitinharmaa ja Novitan Tuomasta beigenä
Malli Keski-Pohjanmaan Körttisukka, perinnemalli
Novitan neulomosta vuosia sitten löytämäni
pyöröpuikko 4 mm Magic Loop-tekniikalla,
molemmat sukat yhtäaikaa samalla pyöröllä
koko noin 44-45
Aamulla portaat olivat aivan märät, kuvassa mäyttävät jo kuivahtavilta.
Vielä ei aurinko paista, pumpulipilvien lomassa pilkahtaa siellä täällä vanhaa sinistä taivasta, lämmintä on 10 asteen verran.
Leppoisaa sunnuntaita!

perjantai 20. syyskuuta 2013
Jälleen sukkasatoa
Sukkasadon Heinälatoon valmistunut "paali" sisältää tossut, edellisten kaltaiset muuten, paitsi nämä on tehty ilman yhtäkään saumaa. Pääteltäviä lankoja oli aloitus- ja lopetuslangat. Tämä oli oikein mukava tapa tehdä.
Lanka 7-veljestä, kahta eri sinistä
Malli Lindan tossut
pitkällä (100 cm) 3 mm pyöröpuikolla , molemmat tossut yhtäaikaa
koko 38
Tämä tapa on itselleni oikein sopiva ja mukava.
Seuraavat (jos niitä vielä tulee) teen tällä tavalla saumattomasti.
Leppoisaa sadonkorjuuviikonloppua !

lauantai 14. syyskuuta 2013
Tossusatoa!
Osallistun kahden kuukauden ajan Sukkasatoon ja kokoan "heinäpaaleja" Heinälatoon.
Nyt valmistuneet tossut ovat samalla Lindan-tossut mallilla kuin kahdet aikaisemmatkin, tosin kaikissa näissä on pieniä neuleteknisiä eroja (värien ja koon lisäksi). Näissä sauma on pohjassa ja kantapäässä.
Lankana on 7-veljestä, värit luumu ja lohi, pyöröpuikko 3 numeroinen, tossujen koko on 36. Lankaa kului 78g.
Ennakkovaroitus: Näitä on tulossa lisää, ainakin vielä yhdet....

tiistai 10. syyskuuta 2013
Vuorossa
Tossujen lomaan kudoin yhdet sukat. Tarkoituksena olisi lahjoittaa nämä jonnekin hyväntekeväisyyteen.
Sukan varret tein oikeita ja nurjia kerroksia ja väliin nostettuja silmukoita.
Lanka on 7-veljestä ja puikkona varsiosassa 4 pyöröpuikko ja lapaosassa 3 numeroinen. Koko noin 36.
Molemmat sukat yhtäaikaa pyöröpuikolla (80cm) ja tällä kertaa aloitus on varrensuusta.
Kesäisen lämmin syyssää innostaa touhuamaan ulkona, joten Sukkasadolle jää aikaa vain iltaisin TV:tä kuunnellessa.

lauantai 7. syyskuuta 2013
Heinälatoon
Toinen satsi Sukkasatoon on edellisen kaltainen tossupari. Ero on vain väreissä ja koossa. Käytin 3 numeroista pyöröpuikkoa ja sain omaan jalkaani juuri sopivan kokoiset.
Malli: Lindan tossut
lanka: 7-veikkaa tumma violetti ja lohenpunainen
( molemmat ovat olleet kauan varastossa)
pyöröpuikko 3
molemmat tossut yhtäaikaa pyöröpuikolla
Tykästyin tähän malliin niin, että voisin tehdä näitä joulupukin konttiin kaikille lahjottavilleni.
Lisää on jo tulossa!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Heinälatoon
ensimmäisenä kiikutan aikuisen tossut. Näin tällaiset hioljattain Hepsin tekemänä. Immostuin, olihan Sukkasato juuri alkamassa.
Malli Lindan tossut, lankana 7-veikkaa, luumu ja pinkki. pyöröpuikko 3,5. lankaa kului 98 g.
Tossuista tuli omaan jalkaani aika tilavat, joten lahjahyllylle tai hyväntekeväisyyteen päätynevät.
Aloittaessani sunnuntaina 1.9. satoi koko päivän. Ei ollut alkuunkaan heinänkorjuu sää. Muistelin siinä Heinälatoon täytettä tehdessäni, miten ennen vanhaan (vuosikymmeniä sitten), kun viimeksi olin heinätöissä, kuivia heiniä ajettiin latoon hevosella.
Maailma on muuttunut niistä ajoista valtavasti ja muuttuu koko ajan, niinkuin eilisen päivän yksi Nokia sai aivan sekaisin.
Tänään taas paistaa aurinko niin lämpimästi, että heinälato saa odottaa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)