Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Martin markkinoilla

Lihja-autollinen käsityön harrastajia lähti matkaan torstaina aamulla täältä Etelä-Pohjanmaalta kohti Tallinnaa.
Pääsin sisareni kanssa mukaan kuin sattumalta. Matkan tarkoitus oli suunnata Martin markkinoille.
Tuolla tungoksessa oli tunnelmaa ja niitä käsitöitä. Ihailtavaa ja ihmeteltävää  riitti. Työnäytöksiä oli useampia ja nuoriakin tekijöitä.

  Toki kävimme myös Karnaluksissa heti markkinapäivän alkajaisiksi.
 Lauantaina aamusta  laivan lähtön asti kiertelimme matkaseuralaiseni kanssa tuolla portin toisella puolella.
"Kukkakuja" on aina yhtä kiehtova...
 
                     Tänään Isänpäivänä maa on valkoinen
                       ja lisää lunta tulee parhaillaan...

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Messuilla

Viikonlopun messutapahtuma Seinäjoen Areenassa tarjosi kolme erilaista teemaa.
-Taikasormissa oli  askartelusta ja käsitöiden tekemisestä kiinnostuneille osastoja.
-Nukkekotimessuilla taas oli nukkekoteja ja tarvikkeita myynnissä ja nähtävänä.
-Antiikki ja keräily myyntitapahtumassa vanhoja tekstiilejä, käyttöesineitä, kirjoja koruja ym.

  Paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja ostettavaa oli tarjolla, vanhaa ja uutta,  noin sadan  näytteilleasettajan voimin.
 Omat hankintani olivat nukkekotiharrastukseen liittyviä, helmiä ym.
   
 En ole varsinainen keräilijä, vaikka peltirasioita on vaikea ohittaa. Tämän rasian nostalginen kuva ja teksti puhuttelivat, hintakaan ei ollut paha, koko  4 x 6 cm, täynnä pieniä piparminttupastilleja.
 Messuostos parhaasta päästä!
 
                Vuoden kuluttua messuillaan samoissa merkeissä!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Messuilla

Tampereella vietin Systerini kanssa koko perjantaipäivän. Aamulla aikaisin lähdimme kansalaisopiston Opistolaiskunnan järjestämälle matkalle ja iltapäivällä 16 maissa alkoi  paluumatka.
Yhtään pitempään ei olisi jalat enää kantaneet.
    Yllätin ihan itseni, kun tarkastelin kotona messuostoksiani.
Tarpeellista, puikot ja lankaa...
Höyrysilittimen esittelijä ansaitsi 10 pistettä huomauttamalla, että huivin pingotus on tämän laitteen johdosta  tästä lähin historiaa. Onhan se kokeiltava, "pakkosaadafiilis" tuli heti, mutta ostopäätös viiveellä ja toiselta myyjältä.
Mielenkiintoinen ja hyvä messupäivä, paljon kaikenlaista nähtävää ja saattoipa joku ideakin jäädä muhimaan, tuttujakin nähtiin...
         

lauantai 3. joulukuuta 2011

Luukku 3

       onkin tutustumismatka Rytmikorjaamoon ja siellä tänään olleeseen  "Joulu Käsillä" - tapahtumaan .
Rytmikorjaamo sijaitsee tyhjäksi jääneellä postiautovarikolla, joka on fiksattu  aivan uudenlaiseen, luovaan käytöön.
Yhdestä maan suosituimmasta rock-klubista on syntynyt rytmimusiikin tapahtumien, koulutuksen, tutkimuksen ja luovien alojen yritysten keskus.( Lause on suora lainaus Rytmikorjaamon kotisivulta.)
Paikalla oli lähialueen käsityöyrittäjiä myymässä tuotteitaan ja työpajoja varsinkin lapsille mukavaa värkkäämistä ja aikuisille huopahelmien pujottelua nauhaan.
 
Ostoksista sitten joskus myöhemmin, taitavat olla niitä hys, hys -juttuja.
Tänään onkin pakkaspäivä -4 astetta ja tien pinnat tuntuivat liukkailta.
    Leppoisaa lauantai-iltaa!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Joulunavaus ja messuilua

Tänään on kaupallinen joulu saatu avatuksi kaupungin keskustassa. Osallistuin siihen katselemalla TV:stä paikalliskanavan joulunavausohjelmaa ja katselemalla ja kuuntelemalla portailla minuutin ajan ilotulitusta.
 Sää on  talvinen,  pakkastakin koko päivän 6 asteen verran.
Ikkunalle laitoin valkoisen tähtilampun (en ajatellut joulua vaan)  valaisemaan tätä pimeyttä.
Lauantaina olin Kansalaisopiston Oppilaskunnan järjestämällä messumatkalla Tampereella. Kaikkea erilaista, erikoista, mielenkiintoista ja  niin paljon nähtävää, etten millään pysty vastaanottamaan kaikkea näkemääni.
Ostokseni jäivät maltillisiksi. Se johtunee eniten siitä, etten enää halua ostaa valmiina, vaan tekisin kaiken tarvittavan itse. Ihailin mm. suuresti vanhoista lusikoista tehtyjä taidokkaita koruja,mutta kun, en osaa pitää koruja, niin on parempi niitä vain ihailla. Jotain pientä ostin nukkekotiin. Pari kerää yksiväristä Fabelia löysin ja kantikkaat sukkapuikot sekä kivi -osastolta soikeaksi hiotun korukiven rodoniitiä, jota löytyy Suomesta siitä kylästä, mistä isäni paappa on lähtöisin. Väkeä oli paikoin aivan tungokseen asti.
     Mukavat messut, vaikka  5,5 tuntia ei riitä kolmen hallin kiertämiseen, niin jalkoja alkoi jo painaa. Onneksi matkat sai istua turvallisin mielin  linja-autossa Ystävän kanssa ja huivia oli kummallakin puikoilla mennen tullen.
      Kiitos Ystävälle messuseurasta!
                    Talvista alkuviikkoa Kaikille!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kauhavalla

kului tämä päivä mukavasti Ystävän kanssa tavallisena vierailijana Puukko- ja käsityöfestivaaleilla, jossa toista kertaa oli mukana myös käsityöt. Puukkoja ja kaikkea siihen liittyvää oli runsaasti Tapahtumatorin  myyntinäyttelyssä, mutta myös jonkin verran koruja ja erilaista käsityötarviketta.
 Heti ovella oli vastassa tämä nykyisten puukkomestareiden tekemä isokokoinen puukko.
 Otin tuosta puukosta oikein lähikuvaa, ja muistaakseni tuo hevosenpää on Kauhavalaista alkuperää  1800 -luvulta.
 Onnistuin saamaan kuvaan myös Jussipukuisen helavöineen ja näyttääpä olevan kaksoispuukotkin lonkalla tupessa.
Oli luentoa, monenlaista kisaa, musiikkiesityksiä ja TV:stä tuttu Katti Matikainen, joka oli  hurmaava hauskassa asussaan.
Neulekahvilassa ja sen läheisyydessä olevissa huoneissa oli monenlaista tapahtumaa työnäytöksineen ja mielenkiintoinen neule-muotinäytös.Kauhavan Kangas- aitan käsityöklubilaiset olivat koonneet omaan huoneeseensa näyttelyn epäonnistuneista, keskenjääneistä töistä. Erityisesti pidin näyttelyn siitä osasta, jossa oli esillä valmistuneita erilaisia töitä, kuten mm.  kaunis suuri käpypitsiliina, neuleita, asusteita,  kasseja ym. valtavat määrät.
Tähän festaritunnelmaa pääsee tutustumaan vielä huomenna.
                 Kaikki nyt vain Kauhavalle!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Messuilla minäkin

vietin lauantaipäivän ystäväni Sipin kanssa ja matkasimme kansalaisopistolaisten kanssa Opistolaiskunnan  järjestämällä linjurikyydillä. Tässä voisi olla ihania kuvia mahtavista osastoista ja siitä valtavasta tungoksesta paikkapaikoin. " Kuvaaminen kielletty" lappuja oli heti ovella vastassa, joten ei sitten kuvia, mutta kuvat voisivat toimia myös mainostarkoituksessa. Paljon ja kaikkea oli tarjolla...       mitään tajunnan räjäyttävää en huomannut...
Omat ostokset  ovat melko vähäiset, lankaa, 
helmiä, korun osia, -hattuja,  "olkia" himmeliin, silkkilankaa, pari pientä "pistely " työtä, jotka sitten eivät näy kuvassa, mutta Asistentti siinä vielä vähän järjestelee.....
Päivä oli mukavaa vaihtelua tähän marraskuiseen harmauteen. Sipille kiitokset seurasta ja olihan meillä  sopivasti retkitunnelmaa....

torstai 24. kesäkuuta 2010

Voihan villahousut

kilpailun pahaimmistoa oli näytteillä viikonlopun tapahtumassa ja tykästyin kuvassa oleviin.
Henkselit olivat yksi juju, pysyisivät ylhäällä ja toiseksi hyvin venyvä materiaali, siis mahtuisivat. Toki helavyö on hauska ja paikat siellä ja täällä, niiiin kotoista ....

Tänään (villahousuja ei tarvita) on vanhan ajan mukaan Juhannus ja sää on sen mukainen lämmin ja kaunis keskikesän juhlapäivä.
Onnittelut kaikille Johanneksille ja Jusseille!


Viihtyisää Mittumaaria !

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Oma työnäytökseni

Kauhavan Puukko- ja käsityöfestvaaleilla oli varras- eli puikkovirkkauksesta. Löysin netistä eräältä keskustelupalstalta kohdan "Vanhat käsityötavat" ja siellä mainostettiin erilaisia kursseja, joista yksi oli "Varrasvirkkaus".
Kaikessa yksinkertaisuudessaan varrasvirkkaus kiinnosti kahden päivän aikana käyneitä vierailijoita kiitettävästi, vaikkakaan aamupäivän näytöksessä ei ollut muutamaa enempää.
Kuvassa valmiina syksyllä 2007 tekemäni turkoosi pitkä huivi, Etelä-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen Kaarakan Taitokeskuksen neulekoulun oppien mukaan, lankana Lanett. Keskeneräiset kesähilkat turkoosista ja vihreästä Kauhavan Kangas-Aitan Merssi puuvillalangasta, ohje Taito 3/2009 ja löytyy myöskin Kangas-Aitan kotisivuilta.
Oikealla yläkulmassa pilkottaa valkoinen hiukan paksummasta (vyötteettömöstä) puuvillalangasta vielä vaiheessa oleva kesähilkka. Paksulla vartahalla on huivi, jota olen jo muutama postaus aiemmin esitellyt. Reunassa on myös valmiita aloituksia halukkaita kokeilijoita varten. Muutamat uskaltautuivat kahden päivän aikana kokeilemaan.

Viikolla ennen festivaalia varrasvirkkasin Tikkuajien tapaamisessa kännykälle kesäisen pussukan.

Näytökseen tekemässäni kesälaukussa on varrasvirkkauksen välissä aina kerros pylväitä. Lanka on Novitan puuvillalankaa, koukku 3 ja varras omatekoinen harjanvarresta katkaistu kokoa noin 25. Vuorina on valmista sängynpeittokangasta löytönä jostain palakopasta.

ja lähikuvaa

Vieläkö muistatte? Ensimmäisessä festarijutussani oli virkkaajapoika Mikko. Tässä vihreä pipo on kohta valmis. Seuraava oli sinisestä langasta.
Ihastuttavan ihana harrastaja meidän varttuneiden joukossa!

Tämän kukan avautuminen merkitsee lähestyvää keskikesän juhlaa.

Nautitaan juhlan odotuksesta!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Dagen efter

päivä jälkeen Puukko-ja käsityöfestivaalien.
Vaikka "takki on tyhjä" -tunne kaatui päälle muutaman viikon valmistelujen ja kahden hyvin intensiivisen messupäivän jälkeen, palautuminen alkaa hitaasti. Huomaan, että kamerastani ei löydykkään niitä kaikkia ihania käsitöitä ja juttuja (ei edes yhtään puukkoa?) mitä olin ihastellut.
Ensimmäisen työnäytöksen aikana ja pitkälle iltapäivään vierailijoita oli pöytäni äärellä niin, että kuvat Mailan ihanista rosee-kukka töistä unohtuivat.
Toisen työnäytöksen aiheena 40-vuotishääpäiväänsä viettävä Maire virkkasi käsittämättömän ihanaa frivolitee-sukkula-käpypitsiä.

Kolmantena työnäytöksenä Annikki esitteli tekemiään valtavan kauniita ja erikoisia neuleita ja opetti kaikille kaksipuolista koukkuamista.
Tämä sopii hyvin kahdella värillä koukkuamiseen. kuvassa bolero

ja liivi sekä sen seuraksi hyvin sopiva kapea huivi.

Sunnuntain työnäytöksessä Sipi kertoo tuftauksesta, tässä hän esittelee tuftausneulaa. Tuftaus kiinosti kaikkia neulekahvilassa käyneitä ja kahden päivän ajan hänen ympärillään oli aina valtavasti ihmisiä ja myös halukkaita kokeilijoita.
Kuvassa on myös neulekahvilassa molempina päivinä letkeästi ja hauskasti juontanut Laura Jurkka. Hänen ansiostaan neulekahvilassa oli mukavan leppoisa ja oikein hyvä tunnelma, jota monen vierailijat kehuivat.

Neulekahvilan perällä syvennyksessä oli kahdet kangaspuut, toisissa mattoa ja toisissa poppanaa ja matonkuteitten leikkaamiseenkin olisi ollut mahdollisuus. Viereisessä luokassa oli 4H-kerhon järjestämä Tuunaustupa, jossa ehdin äkkiseltään piipahtaa. Siellä olisi viihtynyt vaikka koko päivän, kaikkea kivaa oli tarjolla pienille ja suurille.
Paikallisen kansalaisopiston luokassa oli töitä näytteilla ja tarjolla lyhytkursseja.
Aika vain ei riittänyt, mutta ensi vuonna aion keskittyä tutustumaan näytteilleasettajiin ja muihinkin festivaalitapahtumiin.
Vierailijat neulekahvilassa kehuivat ensikertaa ollutta käsityötapahtumaa ja olivat yllättyneitä kaikesta näkemästään!
Kuviteltaa tähän loppuun kuva kelohonkaisesta isosta ruukusta, jossa kasvaa punaisenpunainen pelekuuna!
PS. Selostus omasta työnäytöksestä on vielä luvassa. Niin ... ja ne omat ostokset.....



sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Tunnelmia

Kauhavalta Puukko- ja käsityöfestivaalien toiselta päivältä.
Neulekahvilassa oli mukavan kotoista, räsymatot laattialla, liinat pöydillä ja jokaisella pöydällä oli suuri paperiruusu.
Virkkaaapoika Mikko sai valmiiksi monta pipoa. Hänen paidassaan on osuvasti teksti: Virkkuu koukussa. Valloittavan hymyn sain pyydettyäni.

Neulekahvilassa meitä viihdytettiin työnäytösten välillä musiikilla,

ja leikkimielisellä kilpailulla.

Hyvin nämäkin kaverukset sopivat lankakerien ja neuleiden keskellä kuvattavaksi.

"Voihan villahousut" -kilpailun voitto meni Ylihärmään.
Kilpailutyöt oli ripustettu näytteille lasiseinälle ja ulkoa tuleva valo teki kuvaamisen haastavaksi.

Päivän lopuksi esiintyi Veeti Kallio, hurmaten mahtavilla tulkinnoillaan ja upealla äänellään.


Lisää tunnelmia ja työnäytöskuvia on vielä luvassa.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Festaripäivän,

ensimmäisen, aamulla aikaisin lähtiessäni pihasta ja päästyäni kadulle tuli mahtava sadekuuro ja takaisin tullessa 5 km ennen kotia tuli samanlainen sadekuuro, joka jatkuu edelleen. Siihen väliin mahtuu paljon tunnelmaa, eikä mitään tietoa sateesta.
Näytteilleasettajat olivat omassa salissaan. Heti sisäänkäynnissä oli vastassa valtava punainen kerä ja siitä johti punainen lanka mutkitellen monen nurkan taakse neulekahvilaan.
Hieno telttamme oli valmiina sisätiloissa sateen takia. Kiitokset Tellulle valtavasta urakasta. Palojen ompeleminen toisiinsa ja teltan pystyttäminen ei ole ihan pieni juttu.

Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubilaisilla on myös oma osasto.

Neulekahvilassa: Nämäkin ovat käsityötä. Kakun päällä on lankakerä ja puikot, siis syötävät sellaiset.

Punaista lankaa onkin monessa paikassa ja ihana kassakone oikeasti toimii.

Neulekahvilassa omana työnäni olivat puikkovirkkaukset, siis monta erlaista keskeneräistä. Kiinnostuneita messukävijöitä oli varsinkin keskipäivällä välillä ruuhkaksi asti. Muutamat uskaltautuivat itse kokeilemaan käytännössä, miten virkkaus sujuu. Välillä neuvoin myös paperiruusun taittelua siitä kiinnostuneille.
Omat kiertelyt ja kuvaamiset jäivät vähiin, mutta....
Huomenna festivaalit jatkuvat ja uusia tunnelmia tulee...

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Vilautan

pikkuisen ensi viikonlopun ohjelmaa.
Kauhavalla on Puukko- ja käsityöfestivaalit 19.-20.6.2010 ja siellä Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubilaisilla on monenlaista ohjelmaa Neulekahvilassa. Oma osuuteni on sunnuntaina, jolloin pidän työnäytöstä varras- eli puikkovirkkauksesta.
Kuvassa on yksi työ aloitettuna Esiton kampalangasta, virkkuukoukku 2 ja omatekoinen varras (harjanvarresta katkaistu) kokoa noin 25. KIP:ssä arvonnasta voittamani Käsityöaitta Fionan kaunis kangaskassi pääsee näin mukaan festareille.

Kangas-Aitassa on myös festaritunnelmaa, lankatarjouksia kirpparia perennanvaihtoa ym. Linkistä pääset katsomaan heidän omia tarjouksiaan.
Paperiruusutj joita uskoakseni on runsaasti, pääsevät myös esille Festareilla.

Tänään aurinko paistaa ja on aivan hyvä kesäpäivä!
Viikonloppuna on myös Provinssirock tapahtuma Törnävän saaressa, joten kaunis sää olisi toiveissa......

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Aurinkoinen talvisää

ei houkutellut ihmisiä tutustumaan antiikki- ja keräilytavaroihin, vaan mitä ilmeisimmin ulkoilemaan ja hiihtämään. Sellaista kiihkeää markkinatunnelmaa ei ollut havaittavissa. Menneitten vuosien myyntitapahtumiin verrattuna tavaran myyjiäkin oli vähän.

Astiat ja lasitavarat eivät enää kiinnosta , vaikka ovat kauniita katsella. Jotain sentään löysin.
Nämä kaikki menevät paremminkin Toiskan puolelle materiaaleiksi.

Taidolla tehdystä pienestä liinasta (10 x 10 cm) tykkään erityisesti. Tämä sopisi vaikkapa kesäiseen jakkuun koristeeksi tai laukkuun tai kehyksissä seinälle tauluksi.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Messut Tampereella

on taas tältä vuodelta koettu ja siirtynyt muistoihin. Uhmasin kuvauskieltoa ja bongasin messuilijan, Hän on myös bloggaaja.... tunnetko? Kuvasta voisi luulla, että olimme siellä yksin, mutta paikalla oli käden taidoista kiinnostuneita ihan ruuhkaksi asti.

Paljon kaikkea kivaa ja kaunista oli myytävänä. Omat ostokseni tein maltillisesti. 3 kerää sukkalankaa, bambusukkapuikot nro 5 ja puikkovahdit, ruusukkeen tekolaite, pullollinen 24 karaatin kultaa, lohkare kauniin punaista kiveä, rodoniitiä, jota löytyy Suomesta vain paikasta , jossa isäni paappa on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa.

Vajaa 5 tuntia ei riitä näin suuren alueen tutkimiseen. Paljon jäi näkemättä, kun ilta jo hämätyi ja vilkutimme: Näkemiin ensivuonna!

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Voiko käsityömessuilta

kotiutua ilman lankaa? Miksi edes pitäisi? Mikä voisi olla sen terapeuttisempaa kuin silitellä ihanaa pehmeää lankavyyhtiä....
Ostokseni Suomen luultavasti suurimman lankatavaratalon, Tapion kaupan, valtavista valikoimista (käykääpä kurkkaamassa nettikauppaa) koostuu kahdesta vyyhdistä Araucania. Ostin viime vuonna saman verran ja vielä Tampereen messuiltakin. Nyt näistä jo saa vaikka mitä. Sekä yhdet bambuiset puikot ja kerä Noroa. Nyt olen vihdoinkin päässyt Noro Kureyon Sock Yarnin omistajaksi. Vielä on Vartahilla parhaillaan tulossa messusukat Regia Hand-dye Effectistä, josta taisi tulla myyntimenestys. Sukista lisää myöhemmin.

Wetterhoffilta ostin kauniin ruskan väreihin sopivaa (Katso myös verkkokauppa) oranssia Silvia -lankaa. Ah, niin pehmeää!
Kauhavan Kangas-Aitan ( käy myös verkkokaupassa) Sukkis-lankaa ostin molempia värejä ja osallistun niillä "Hyvän mielen joulusukka" -tempaukseen, eli kudon landoista sukkia ja ne menevät sitten hyväntekeväisyyteen.
Samalla kerrytän Sukkasadon Hillokellaria, jos vain ehdin tämän kuun aikana kutomaan.

"Pois halla sen kukkaset vei..."

tiistai 6. lokakuuta 2009

Muistoissa Messut

säilyvät varmasti lopun ikääni. Mielenkiintoista ja jännittävää, hyvin erilaista. Ääni lähti lähes kokonaan, kun en ole tottunut puhumaan. Niitä, joille blogit ja netin maailma on tuttua, osastomme ei kiinnostanut, mutta suuri osa kävijöistä uskaltautui ihmettelemään. Messujen kävijät ovat jo luonnostaa innostuneita käsitöistä, joten sohvalla kutova bloggaaja ja varsinkin hänen käsissään oleva työ sai huomion. Samalla heitä kannustettiin tutustumaan messuja varten tekemäämme Neulebloggaajan ABC blogiin. Yli 3000 kävijää on jo löytänyt sinne. Joko sinä kävit? Jos et, niin klikkaa tästä. Siellä on mielenkiintoista monenlaista, myöskin juttua messupäivistä. Messulauantain kohdassa on video lavaesiintymisestä. Siinä videossa ei ole mitään ihmeellistä, riittää että katsot kuvaa...
Vaikka olin kolme täyttä päivää messuilla, en kiertänyt kuin pienen osan osastoista. Yhtenä teemana oli nukkekotiharrastajat.heidän pöydillään kävin monen monta kertaa. Ostin kehtolavittan, kaksi pientä vanhaa nukkea ja kahden nuken osat. Ehdin kuuntelemaan nuken kokoamisesta kertovaa esittelijää. Hän oli tuttu keväiseltä Lontoon matkalta. Lisäksi löysin puisia nappeja.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Messuilla viimeistä päivää

Lauantain hulinaan verrattuna kävijöitä oli päivän mittaan sopivasti. Luin tämän päivän lehdestä Seppo Kontusen laatimasta kirjoituksesta, että Messut keräsivät kolmen päivän aikana on yli 19 000 kävijää. Näytteilleasettajia oli kaikkiaan 290.
"Kauppa kävi osastoilla erittäin vilkaana. Yrittäjiltä tulleet viestit kertoivat tunnelman olleen erittäin positiivisen. Lama näkyy sillä tavalla, että ihmisiä kiinnostaa nyt käden taidot ja itse tekeminen aiempaa enemmän." ( suora lainaus Ilkka-lehdestä)
Rauhallista aamun bloggausta

ihania lankoja

.....mitä noista kutoisi......

.....lisää ihania lankoja.......

......läppärissä pyörii esittelymateriaalia...

....esitteitä myös saatavilla...

.....logot seinillä...

....ja Noroa......

Lavalla Malli, Hekku ja Tinttara

Ostokset?... jotain vähän pientä. Niistä sitten myöhemmin.