Aiheesta postasin jo
täällä ensimmäisen kerran.
Joulun alla tein jälleen tähtiä, samoja joita tein jokunen vuosi sitten
täällä .
Kuvassa alla on kaksi eri materiaalista tehtyäkin mukana.
Tällä kertaa käytin materiaalina Wilho Siukosen laulukirjaa. kirja on paljon laulettu sen kunnosta päätellen. Alusta puuttui sivuja, joten julkaisuvuotta voi vain arvailla. Se voi olla 20- luvun lopusta 30-luvulle. Omistajan nimikirjoitus, kansakoulun kolmannelta luokalta, oli vielä tallella.
Ensin täytyi kuitenkin tehdä yksi tärkeä homma.. Yhtenä yönä, kun uni ei kertakaikkiaan tullut, nousin sohvalle ja lauloin kaikki laulut kannesta kanteen. Omakotitalossa näin voi tehdä, eikä kukaan häiriinny, korkeintaan se "kummitus".
Yllättävän paljon oli outoja lauluja, tässä muutama näyte (anteeksi huonot kuvat).
Akka, joka vaihtaa, puijaa, tyhjää ostaa, hyvää myy;
juoksee, kiusaa, puuhaa, puijaa, räpättää kuin turkinpyy;
kujein kulkee, liehuu, leijaa, tunkee kyökkiin totta mar