Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laukut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laukut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Aurinkoa!

Aamulla hakiessani lehteä laatikosta kuulin kadulla kulkeneen  pienen pojan  huutavan:   Äiti katto aurinko paistaa!
Totta, koko pitkän päivän paistoi aurinko, ensin vähän pilviharson takaa, sitten täydeltä terältä.
Juuri olin tiistaina  alueuutisista kuullut ja nähnyt, että näin harmaata säätä (joulukuun alusta helmikuun 18päivään) on alueellamme ollut edellisen kerran vuonna 1988. Aurinkoa oli tuona aikana nähty Pelmaan (Ylistarossa) mittausaseman mukaan 53 tuntia.  Keski-Suomessa aurinkotunteja oli vielä paljon vähemmän.
Röyhelölankaa on ollut aikaisemminkin. Liki viisi vuotta sitten tein tämän laukun, Mustaa 7-veikkaa ja lanka, josta puolet leveydestä on mustaa ja puolet vaalean sinistä. Tarkoitus oli laittaa vuori ja vetoketju.  Ehkäpä vielä sen teenkin.
       Kooltaan  23 x 25 cm, sopiva kässypussiksi...

                                 Kovasti jo kevättää!


maanantai 20. helmikuuta 2012

Kurssituotos

on nyt valmiina. Osallistuin  "Kahvipussilaukku neliöistä" -kurssille. Omani on olalla kannettava läpällinen ja kokonaan juhlamokkapusseista ja sen tuosta valkoisesta osasta. Yhdestä pussista käytin vain tuon yhden osan.  Pussin 3 muuta osaa jäi vielä odottamaan ideoita ja myöhempää käyttöä. Pusseja tarvittiin yhteensä 192 kappaletta.
 Yhteen neliöön menee 12 taiteltua rengasta ja tämä  laukku koostuu 16  neliöstä.
   Jotta laukusta tulisi mahdollisimman valkoinen, on jokainen soiro leikattava millilleen oikean kokoiseksi ja viimeistään taitteltava tarkasti oikeasta kohdasta. Kurssin kesto oli 20 tuntia, mutta oma laukkuni ei aivan valmistunut siinä ajassa. Yritän puolustautua (tietty korkean iän tuomalla hidastumisella)  tarkuudella, mitä tarvitaan soirojen pujottelussa niin, ettei punaista väriä jäisi kovin paljon näkyviin. Punomiseen tulee kyllä rutiinia, kun tekee useamman.
  Tällä tavalla punottaessa saa aikaan vaikka minkälaisia kuvioita, vaikkapa käyttämällä  kahvikupin kuviokohtaa joko yksinään tai muiden osien kanssa.Lisää kuvia ja tietoja on  täällä.
   Olipa innostava ja kiinnostava kurssi, suosittelen todella lämpimästi!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kahvipussikurssille

 Viime viikonloppuna alkanut kurssi jatkuu vielä. Tekeillä on laukku neliöistä. Pestyjä kahvipusseja tarvitaan  siihen 192 kpl. Koko viikon olen pessyt, kuivatellut,  leikellyt suikaleita ja taitellut valmiiksi soiroiksi.
Itse materiaalihan on ilmaista jätettä, mutta todella kovan työn pitää tehdä, ennenkuin mitään näkyvää alkaa tulla ja pääsee itse punontatyöhön.
Ei ihme, että Assistenttikin on väsähtänyt....mutta ette arvaa, miten sanoinkuvaanmattoman hurjan hauskaa voi olla sitten kurssilla.... (Asistentti ei tosin  pääse sitä kokemaan)...
     Viime viikon kurssilla  samanhenkisten harrastajien seurassa oli niin hulvattoman hauskaa, että nuorruin varmaan 10 vuotta. Tällaisten kurssien antia onkin uusien taitojen rinnalla tutustuminen uusiin harrastajiin ja leppoisan mukava yhdessä harrastaninen.

   Leppoisan ihanaa viikonloppua Kaikille!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kahvipusseista on moneksi

tyhjän sellaisen moni laittaa surutta roskiin, mutta näin kierrätyksen "kulta-aikana" on trendikästä laittaa talteen vastaisen varalle tai vaikkapa ystävälle jälleenjalostettavaksi.
Kansalaisopiston  Pikkulaukkuja kahvipusseista -kurssilla , joka oli 4 päivänä yhteensä 20 tuntia, tein sen pienen pikkulaukun lisäksi toisen "käsilaukun", kooltaan 22 x 32 cm. Uskomaton määrä tämä vaatii työtä ja uurastamista vielä kotonakin monena päivänä. Silti jokin kumma voima vetää näpräämään tällaista muitakin kuin vain mua, sillä  kahvipussikurssit ovat suosituinpia kaikista kädentaito kursseista opistossamme.
 
Laukussa on magneettilukko ja hihna on sen pituinen, että yltää vaikkapa olkapäälle.
 Huomaatteko?  Tämä on ihan merkkilaukku.......Ei ranskalainen, vaikka jossain lukee Paulig...
Perjantaina  myrsky siirteli siirteli maahan pudonneita lehtiä paikasta toiseen. Virallinen valvoja on valppaana, että kaikki pysyvät omalla tontilla......
              Syksyistä sunnuntaita Sinulle!       Kiva, kun käväisit!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Kurssin tuloksena

 sain valmiiksi pienen laukun. Kurssin nimikin oli "Pikkulaukkuja kahvipusseista" ja kaksi viikonloppua (pe ilta ja la)  kestänyt kurssi päättyi tänään. Kokoa on 14 x 17 cm ja lisäksi vielä läppäosa, joka kuvassa on auki ja ylöspäin.   Itselläni ei ole oikein tarvetta pikkulaukulle, enkä keksinyt ketään muutakaan, joten ajattelin sijoittaa tämän  seinälle pikkutavaroiden  lokerikoksi.
  Vielä pihalla krassit ja samettikukat kukkivat, vaikka on jo lokakuu.....
             Kaunista syksyä!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tekeillä

on laukku tutusta materiaalista viime viikonlopun kurssilla Kansalaisopistolla. Kahvipusseja pesin  jo kesän helteillä, mutta monenlaista hommaa on tehtävä ennenkuin pääsen punomaan. Kahtena päivänä olin tosi ahkerana, mutta tämän pidemmälle en päässyt. Näppärät sormet tarvitsisin, jotta saisin suikaleet kiristetyksi ja pujotelluksi päät piiloon. Kurssi jatkuu taas viikonloppuna.....
 Pannunalunen tulee helpommin, yks kaks vaan kahdeksasta pahvipussista.  Eri tavalla taittelemalla saa alusista  monta eri näköistä esimerkiksi Kulta Katriinasta.  Tässä on eilinen aamukahvipöydässä taittelemani.Toinen puoli on tumma ja runsaasti kirjaimia. Materiaali on ilmaista, monessa kodissa roskikseen päätyvää ja aikaa kului noin 10 minuuttia.
 Toisella puolella on kahvikuppeja sikin sokin.  Tykkään itse tästä ....
Nuukuuksissani ajattelin tehdä joululahjoiksi kaikille tällaisen, joka taloudessa tarpeellisen alusen.
Mitä mahtaisi "Pikkulikka" M 12V tuumata lahjastaan.....
  Onnekseni mun ei tarvitse mahdottomasti juoda kahvia  pussien takia, vaan olen saanut lähipiirin kerääjiksi.
                     Kiitos ja vilkutukset talteenottajille ja perille toimittajille!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Viikonlopun antia

siis oikeammin perjantai illan ja lauantaina aamupäivän aikana punoin kahvipusseista kassia syksyn viimeisellä kurssilla Kansalaisopistossa. Viikon aikana valmistauduin  leikkaamalla pussit yhtä suuriin kappaleisiin, neulomalla palasia peräkkäin nauhoiksi ja vielä taittelemalla ja viikkaamalla nauhat tietyn levyisiksi.
Viimeistelyn ja bambusangat laitoin vasta kotona. Tein myös tähtiä ja pannunalusia, joista laitan oman postauksen myöhemmin. Palvelin ei jaksa nyt  pitää yhteyttä yllä, joten yritän saada tämän julkaistuksi. (Reilu kaksi tuntia lopulta odottelin yhteyksien saamista)
                           Mukavaa sunnuntai-iltaa!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Dagen efter

päivä jälkeen Puukko-ja käsityöfestivaalien.
Vaikka "takki on tyhjä" -tunne kaatui päälle muutaman viikon valmistelujen ja kahden hyvin intensiivisen messupäivän jälkeen, palautuminen alkaa hitaasti. Huomaan, että kamerastani ei löydykkään niitä kaikkia ihania käsitöitä ja juttuja (ei edes yhtään puukkoa?) mitä olin ihastellut.
Ensimmäisen työnäytöksen aikana ja pitkälle iltapäivään vierailijoita oli pöytäni äärellä niin, että kuvat Mailan ihanista rosee-kukka töistä unohtuivat.
Toisen työnäytöksen aiheena 40-vuotishääpäiväänsä viettävä Maire virkkasi käsittämättömän ihanaa frivolitee-sukkula-käpypitsiä.

Kolmantena työnäytöksenä Annikki esitteli tekemiään valtavan kauniita ja erikoisia neuleita ja opetti kaikille kaksipuolista koukkuamista.
Tämä sopii hyvin kahdella värillä koukkuamiseen. kuvassa bolero

ja liivi sekä sen seuraksi hyvin sopiva kapea huivi.

Sunnuntain työnäytöksessä Sipi kertoo tuftauksesta, tässä hän esittelee tuftausneulaa. Tuftaus kiinosti kaikkia neulekahvilassa käyneitä ja kahden päivän ajan hänen ympärillään oli aina valtavasti ihmisiä ja myös halukkaita kokeilijoita.
Kuvassa on myös neulekahvilassa molempina päivinä letkeästi ja hauskasti juontanut Laura Jurkka. Hänen ansiostaan neulekahvilassa oli mukavan leppoisa ja oikein hyvä tunnelma, jota monen vierailijat kehuivat.

Neulekahvilan perällä syvennyksessä oli kahdet kangaspuut, toisissa mattoa ja toisissa poppanaa ja matonkuteitten leikkaamiseenkin olisi ollut mahdollisuus. Viereisessä luokassa oli 4H-kerhon järjestämä Tuunaustupa, jossa ehdin äkkiseltään piipahtaa. Siellä olisi viihtynyt vaikka koko päivän, kaikkea kivaa oli tarjolla pienille ja suurille.
Paikallisen kansalaisopiston luokassa oli töitä näytteilla ja tarjolla lyhytkursseja.
Aika vain ei riittänyt, mutta ensi vuonna aion keskittyä tutustumaan näytteilleasettajiin ja muihinkin festivaalitapahtumiin.
Vierailijat neulekahvilassa kehuivat ensikertaa ollutta käsityötapahtumaa ja olivat yllättyneitä kaikesta näkemästään!
Kuviteltaa tähän loppuun kuva kelohonkaisesta isosta ruukusta, jossa kasvaa punaisenpunainen pelekuuna!
PS. Selostus omasta työnäytöksestä on vielä luvassa. Niin ... ja ne omat ostokset.....



maanantai 10. toukokuuta 2010

"Se on siinä"

valmistui sunnuntaiksi, muttei ole vielä päässyt ulkoilemaan tihkuisen vesisateen takia muuten kuin hätäisesti kuvattavaksi.
Materiaali on puuvillaista trikookudetta, n. 600 g ja hyvin riitti, pätkääkään ei jäänyt jäljelle.
Nappi on peräisin keväisestä takistani, jonka "ensi-ilta" oli Ryhtimajalla vappuaattona -60 itsevirkattujen pitsihanskojen keralla.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Teemana

"Kierrätys kunniaan" ja vanhasta jotain tarpeellista tai muuten tuunaten uuteen tehtävään.
Tästä on moneksi. Paitsi tietenkin laukkuna tuomassa kevätilmettä, tämän voi ripustaa huolettomasti naulaa ja piilottaa sen sisälle vaikkapa suklaata tai uutuuslankoja ym.

vanhoista farkuista, melko tilava

perjantai 6. marraskuuta 2009

Talvi meillä tänään

mutta onko vielä huomenna? Maa on valkoinen ja puiden oksat ja pensaat ovat ihanan pitsisiä. Ei, en silti halua suksia ja kelkkoja esille, mutta haluan vaihtaa talvilaukkuun.
Laukun olen kutonut Kaarakan neulekoulussa Fritidsgarnista marraskuussa 2007 . Kukat ja lehdet ja varret sekä itse laukkuosa huovutettiin pesukoneessa kaikki erillään ja vasta sen jälkeen ommeltiin koristeet kiinni.

Rauhallista ja mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 28. elokuuta 2009

Totta se on!

Syksy se vain hiipii paikalle. Piha on täynnä tuomesta varisseita keltaisia lehtiä. Ja parasta. Harrastuspiirit alkavat.
Kaarakan taitokeskuksen käsityösyksyn avaus oli tänään.
Totta on tämäkin!

Teksti oli Rustoopuodissa myynnissä olevan pienen paperikassin kyljessä.

Tekemisen iloa- näyttelyssä on esillä syksyn taitopajatuotteita
mm. ihana laukku ja paperiruusuja

Kransseja metakallilangasta

hopeasavikoruja

huopaenkeli ja paljon muuta.

Siellä oli myös erilaisia työnäytöksiä mm uutuus naulakko-laite neulontaan. Jokainen kävijä sai ilmaisen ruusu-tarvikepaketin.
Omat ostokset:
Koto- paita, jossa kuva-aiheet ovat Etelä-Pohjanmaan kuntien vaakunoista. Kuvista muodostuu tarina, joka kertoo alueen monipuolisuudesta ja ylpeästä eteläpohjalaisuudesta (lainaus tuoteselosteesta). Ostin myös Kiskis-vetoketjullisen pussukan.

Erittäin suosittu ja edullinen on myös käsityökirppari.
Löysin 2 kudottua laukkua ja huopapaloista tehdyn pikkulaukun.

Aurinkovärjätystä kankaasta tehdyn pussukan, 3 paperinarutokkaa ja ihanan "soholoos" kudotun villaisen kypärämyssyn, jossa on iloisenvärisiä pikkulettejä ympäriinsä. Sen, kun pistän päähäni ja poljen kaupungilla, luulisi näkyvän vain iloisia ilmeitä.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Piskottelupäivää

on odotettu ja kaivattu. Joku surffailee ja koittaa välillä järjestellä ottamiansa kuvia koneella kansioihin.
Joku osaa nautiskella rennommin.

Alla on kollaasi laukuista.
Ylärivillä on huonekalukankaan palasesta tekemäni, vanhanajan sulkijamekanismilla varustettu "käsilaukku". Alarivillä nyörimäisestä langasta kiinteillä silmukoilla virkkaamani kesälaukku, vuori vedenpitävää ja ryhtevää kangasta sekä samasta langasta takareunavirkkaamani kännykkäpussi. Lanka on Kauhavan Kangas-aitan penkojaisista tekemäni löytö. Kännykkäpussin väri on oikea. Ulkokuvauksessa on ole onnistunut saamaan oikeaa vihreää. Laukut ovat valmistuneet viime tai peräti edellisvuonna.

maanantai 11. toukokuuta 2009

What are you doing?

Kauhistus... Jännittää ja vaikka mitä! Lontoon matka alkaa keskiviikko aamulla kukonlaulun aikaan. Otsikosta voisi luulla muuta, mutta kouluajoista on niin piiiitkä, että olen käytännössä täysin kielitaidoton. Oppikoulussa luin pitkää saksaa ( en kyllä osaa sitäkään). Onneksi matkassa on hyvä ystävä ja muita suomalaisia liki 50.

Tein muovikassien korvikkeeksi pari kangaskassia. Tässä harmaaruutuisessa on kuva isäni paapan rakentamasta talosta, joka on vieläkin pystyssä, mutta ei suvun hallussa. Johan Peter kuoli 95 vuotiaana muutama kuukausi ennen syntymääni.


Tähän kassiin löysin pitsiliinan kirpparilta.


Palaamme päät pyörällä sunnuntai-illalla, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Yritän ensi viikolla ainakin jotain tunnelmia välittää teille, täällä vieraileville!

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kassi

tilkuista Isoäidin kukkatarhamallin mukaan. Kuusikulmaisen pahvimallineen päälle harsittu kangas ommellaan käsin toiseen samanlaiseen yhdeltä sivulta ja seuraava palan voi ommella jo kahdeta sivulta kahteen edelliseen. Tämäkin on hyvin koukuttava, kun voi leikkiä eri väreillä ja työ edistyy pikku hiljaa vaikka TV:n ääressä.



Meillä on myös koira, mäyräkoira, mutta tämäkään ei ole elävä. Siihen pitäis pyyhkiä kengänpohjat, mutta kuka nyt malttais.