Osallistuin arvauskilpailuun vähän aikaa sitten Ruusun tuhkaa -blogissa TÄÄLLÄ .
En aivan osunut oikeaan, mutta niin likelle kuitenkin, että sain palkinnon.
Tää on i h a n a
ja kuori samaa taattua laatua
Kiitos, kiitos Ma-te Ystäväni !
Ruusuista kesän jatkoa myös sinulle Ystäväni !
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
tiistai 19. helmikuuta 2013
Jokainen päivä
on kallisarvoinen ja aina sopiva aihe pieneen juhlaan.
Ystävänpäivää ja Sipin nimipäivää päivää vietimme täytekakkukahvien kera ystävien kesken. Sain lahjaksi ihanan linnun, Sipin itse tekemän. Linnulla on helmiä pyrstössä ja siipien päissä. Lintu pääsi kynttiläkruunuun muiden koristeiden joukkoon.
Kuvauksen ajaksi laitoin valkoisen paperin taakse hillitäkseni linnun liikehdintää.
Valo heijastuu pellistä ja muuttuu koko ajan tehden varjoja.
Voi noita suloisia varpaita!
Linnut ovat olleet tärkeitä lapsesta asti. Ensimmäisiä muuttolintuja odotettiin, leivojen liverrystä ihasteltiin vappuina ja käen kukunnoista laskettiin elinvuosia...
Pian se kevät taas koittaa,
vaikka nyt maa on häikäisevän valkoinen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)