tiistai 10. maaliskuuta 2009

Tämän talven

surkein pyöräilykeli oli tänään.Mahdotonta pöperöä kadut ja pyörätiet täynnä ja sen alla liukas jää. Koko ajan olin menossa jonnekin suuntaan kumoon. Onnistuin jotenkin pysymään pystyssä ja pääsin eteenkin päin. Että pitääki olla niin hullu, jotta lähtöö pyörällä. Pakko näyttää pari kesäistä kuvaa, muuten tästä ei selviä. Henni siinä kiipee



ja kellii

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

"Reborn"

Nukke on melko vähän leikitty eikä korjaamisen tarvetta ollut muuta kuin tukan osalta. Nyt "Tummakiharainen lapseni" on saanut uudet hiukset mohairista.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Bestiksen Juhlapäivä

alkoi pienellä pakkasella ja kirkas auringonpaiste juhlisti 20 rippikoululaisen konfirmaatiota ja ehtoollisella käyntiä. Kirkko oli täyttynyt näiden vanhemmista, sisaruksista, kummeista , mummoista ja paapoista sekä sukulaisista ja kavereista.



Hihatin sopii väreiltään täydellisesti.



Bestiksen ottaessa haparoivia askelia aikuisuuteen ja matkallaan maailmaan ja voin vain ristiä käteni ja yhtyä virren 236 sanoihin.

Kätesi laske, Herramme,
suojaksi rakkaan lapsemme,
tueksi nuoren sydämen,
vain sinä, Jeesus, tunnet sen.

Me emme nuoren puolesta
voi ottaa yhtään askelta.
Hän lähtee yksin matkalleen,
sen vaaroihin ja vastuuseen.

Kuitenkin häntä saattavat
myös sukupolvet vanhemmat,
on läsnä niiden rakkaus
ja rukous ja siunaus.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Vauvansukkaa

Paikalliset Martat ilmoittivat sanomalehdessä Järjestöt-palstalla vauvansukkaillasta. Olimme saaneet Tikkuajiin jo etukäteistietoa ja kolmen naisen voimin menimme mukaan. Novita on tehnyt Martoille lankaa ja tätä ei ole myytävänä vaan saimme kerän mukaamme. Yhdestä kerästä tullee kolmeparia pieniä sukkia, jotka sitten palautamme valmiina.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Löytö

Syyskesällä kokeilin lankojen värjäystä ensin Kaarakassa ja vielä kotonakin. Lanka kerältä piti saada vyyhdiksi ja mietin erilaisia tuoliviritelmiä, kun muistin nähneeni kokilla ( tarkoittaa yläkerran sivukasta) kummallisen häkkyrän. Tuo osoittautui siksi, miksi luulin. Puusta sorvatut vyhyrinpuut. Ikää en tiedä, mutta toimivat mallikkaasti. Pasmalankojen laskeminen on mahdollista, mutta en ole vielä keksinyt miten se toimii. Eikä sillä mitään väliä ookkaa.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kissit

ovat kaikkikaikessa ja tietävät sen. Kauhavan reissulla poikkesimme kirpparilla ja löysin ihan itselleni kankaisen paitapuseron vai miksi sitä pitäis sanoa. Levitin pöydälle tutkailtavaksi, käänsin selkäni ja pusero oli vallattu. Ilmeet kertoo: Me ei luovuteta. Muuten kokeneelle kuvaajallekin on haastetta kuvata musta ja melkein valkoinen kissi samaan kuvaan. Mun on vain pakko tyytyä tällaisiin otoksiin. Tuunasin tuota vaatetta ja siitä tuli pidettävä.



Kansalaisopiston "Antiikkinallet"- kurssilla tein joku vuosi sitten mohairkarvasta koiran.
Päässä, takajaloissa ja hännässä on nivelet. Sisällä on puulastuvillaa.



Tämä on vielä nimetön. Olisiko sinulla hyviä ehdotuksia? Karva oli nuistaakseni "Sugar" nimeltään. Palaan nimiasiaan vielä myöhemmin, jos en saa yhtään ehdotusta.Tämä muistuttaa melkoisesti jotakin aitoa koirarotua, mutta en hallitse niitä yhtään. Ulkokuvauksen aikana naapurini luuli aidoksi ja tunnisti koiraksi.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kalevalanpäivää

vietimme kokoontumalla Kauhavan Kangasaitan Käsityöklubiin. Klubi kokoontuu joka kuukauden viimeinen lauantai klo 10 - 13 kaupan tiloissa. Koolla oli jo melko suuri porukka. Uusia harrastajia oli uskaltautunut mukaan ja monet sanoivat Tv:stä tulleen ohjelman innostaneen. Olen ollut yhteensattumien takia estynyt useamman kerran, joten nyt oli kiva olla mukana. Uusia lankoja ostin kokeiltavaksi. Ihanan pehmeiltä tuntuvat. Panda on villabambulanka ja Sukkis sisältää merinovillaa bambua ja polyamidia.



Käsityönä lopettelin hihatinta. Schachenmayr nomotta Mohair Lux lankaa vähän toista kerää, pyörövarras nro 6 ja mallineule "langankierto kaks nurin yhteen" toistaen koko ajan. Teen tämän lahjaksi "Bestikselle", joka pääsee ripiltä lauantaina.