maanantai 6. maaliskuuta 2017

Vauvoille myssyjä

  Menin mukaan Hyväntekeväisyyttä neuloen, virkaten ja ommellen  -ryhmään joulukuussa, jolloin se  siirtyi Apila -kirjastoon jatkamaan syksyllä kansalaisopistossa aloitettua hyväntekeväisyysprojektia.
 Aloitin neulomalla kypärämyssyjä
                     alla kuvassa mallina on Henni
           Lanka näissä kaikissa on vuosien takainen Wool ja puikot 3,5.
           Ohje löytyi vyötteen sisältä.
                       alla kuvassa on mallina Siiri
        Samanlaisen  valkoisen  myssyn olen tehnyt vuosi aikaisemminkin.
                      Silloin  mallina sai olla Henni
                           

     Hyvänkekeväisyysneulontaa on taas tänään ja jatkoa seuraa...


tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuun viimeinen 2017

              Pöydällä on laskiaispullia
            Ovat pysyneet samassa kuosissa  vuosia/vuosikymmeniä


              Aitoja ja ihan syötäviä tehtiin eilen  apulaiseni kanssa...


                   Lokoisaa  laskiaista !

          Runollista Kalevalanpäivää ! 
                                   ja 
       Hyvää  suomalaisen kulttuurin päivää !
   



sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Talvella kukkivia

        Joulukaktukseni on viihtynyt viime vuodet kuistilla, viileähkössä eteisessä
 ja aloitti kukinnan joulukuun alkupuolella.
                                
 Kesän se oli pihalla syreenipuskan alla pakkasiin asti vöyristyen siellä komeaksi.
 Samoin edellisvuonna, jolloin kukinta oli hiukan myöhemmin.
Kotoa vuosikymmeniä sitten ottamani pistokas on ollut kukkimatta ajat, jos mitka ja huonolla hoidolla.
    Nyt vasta on löytynyt oikea rytmi ja oikea paikka.
      Jouluruusun ostin jälleen kukkivava marketista.
    Yritän saada sen pysymään hengissä kevääseen, jolloin siirrän sen pihalle.




torstai 23. helmikuuta 2017

Sataa lunta...

 Pitänee tarttua kolaan pikapuoliin...
     On jälleen torstai ja neuletapaaminen  Torikeskuksen
      Herkkukontti-kahviossa.
      Minkähän  tuosta keskeneräisten kopasta valitsisin?
         Ai niin, on tainnu unohtua
         Sain toissa jouluna 💗 Ystävältä 💝 huopakopan tekemispaketin lahjaksi.
         Pakettiin kuului tummia puuhelmiä ja laitoin  niiden lisäksi myös nappeja tukemaan  reunaa.
         Vain osa mahtuu koppaan, mutta 
        mukavasti ovat tuossa muistuttamassa olemassaolostaan...



perjantai 17. helmikuuta 2017

Huivi

 Keskeneräisenä olleen roosahtavan huivin tein loppuun ja annoin jouluna lahjaksi.
             Langan tiedot ovat jo unohtuneet, jotain merinovillaa,luulisin,
             pyöröpuikko 3,5 ja
             ohje on 22 lehteä  (Raverry, maksullinen),
             oikeammin muunnelma siitä,
       Kun lankaa tuntui riittävän, niin  kudoin  kaikkiaan  32 lehteä.

       Saajan päällä tämä näytti aika kivalta, en huomannut kuvata.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Sukkia

                Pienen pienille pojille jouluksi...

  perinteiset junasukat Nalle langasta 3,5 numeroisin sukkapuikoin
  Joulusukat 2,5 vuotiaalle Wool -lankaa , 3,5 puikoin , varressa Rinsessa -neuletta.
  Lanka ei ihan riittänyt, joten tuli vähän raitaa mukaan.
   Junasukka muunnelma eli varsi  lyhennettynä,
   joulun väreissä 1 vuotiaalle.
    Lanka Wool ja puikot 3,5.
  Pienimmälle 5 kk vanhalle Bambille  sama kuin edellä, mutta varsi vielä lyhyempänä.

     Lapsoset kasvavat niin nopeasti, jotta mahtoivatko edes enää mahtua jalkaan.
     Isotäti täällä arvailee...





tiistai 14. helmikuuta 2017

Tänään

             
               Sinulle!