tiistai 29. toukokuuta 2012

Sunnuntain varhaisilla aamutunneilla

lähdimme pienellä tutulla joukolla katselemaan laivoja


ja vanhoja kauniita rakennuksia.
 Löysimme monta ihanaa lankakauppaa ja toki viivähdimme jonkin tovin maan päällisessä "paratiisissa" Karnaluksissa, jonka mittaviin valikoimiin ehdimme pieneltä osin tutustua ja saimme täydennystä lanka- ja käsityötarvikevarastoihimme. Satamaa kohti kulkiessamme poikkeilimme siellä ja täällä ja vaikka ei ollut tarkoitus enää katsella lankoja, niin jokin voima veti vielä sisään pieneen liikkeeseen, jossa  tapasimme kaksi blogiystävää. Olipa todella mukava nähdä!
  Uskomatonta, miten noin suuressa kaupungissa osutaan samaan aikaan pieneen liikkeeseen.  
                                         
   Kovin pitkästi ei tullut sukkiin vartta tällä reissulla,  mutta nämäpä ovat käyneet lahden takana.
Matkamme onnistui täydellisesti, aurinko paistoi  ja tuulta ei ollut keikuttamassa laineilla.
      Blogiystävien tapaaminen tuli kuin kruunuksi kivan matkan päälle.
               Kiitos iloisesta matkaseurasta!
Tätä matkaa muistellaan vielä monet kerrat ja se säilyy ikuisesti mielessä!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Ah, tätä tuoksua!

Eilen tuomi ryöpsähti kukkaan ja illalla pienen sadekuuron jälkeen, tuoksu oli pökerryttävää....


 
 
                           Heleää Helluntaita!



perjantai 25. toukokuuta 2012

Pitsisukat

valmistuivat jo muutama päivä sitten. Nämä ovat muunnelma  Novitan sukkalehden ohjeesta S, kun halusin polvisukkien asemesta nilkkasukat. Vyötteetön jämälanka, jonka tunnistin  Kotiväki -langaksi, riitti ja jäikin vähän. Sukat on aloitettu varresta, joten en uskaltanut tehdä kovin pitkiä varsia. Pyöröpuikolla numero 2,5 ja molemmat sukat yhtä aikaa samalla puikolla kudoin MagicLoopina.  Varsi ei ainakaan kiristä ja omaan käyttöön nämä halusin  ja jäävätkin.
 Pihallani kukkivat vuorenkilvet (edustaen vanhaa maatiaislajiketta)  hyvin verkkaisesti,  toisin kuin  naapurissa, jossa jalostetummat herttavuorenkilvet oikein  hehkuttavat, että "aidan takana on aina vihreämpää".

                  Kaunista viikonloppua!




keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kesäteloille

olen nostanut ( tarkoittaa että kiikutin yläkertaan)  Vappu-viltti teelmäksen jo  ennen vappua  melkein valmiina.
Näitä kuusikulmaisia virkkailin täällä. Tässä ovat viimeiset silloin valmistuneet palaset, puuttumaan jäi muutama puolikaskuvio ja reunakerrokset. Syksyllä on mukava palata asiaan, kun saa vähällä työllä valmista ja saa taas pähkäillä miten tuo pala taas tehtiinkään, varsinkin se puolikas..
          
         Tänään on ollut kesäisen kaunis päivä!



maanantai 21. toukokuuta 2012

Viime viikolla

Helatorstain johdosta  neuletapaamisemme siirrettiin keskiviikkoon. Samana päivänä vietettiin myös Seinäkuun Yötä, joten tapaamisemme sulautui hyvin  Torikeskuksessa tapahtuneeseen ohjelmaan. Yleisön ilmeistä päätellen olimme osa ohjelmaa.
 Käsitöiden lisäksi  tapaamiseemme kuuluu myös herkuttelu.
  Seuraava neuletapaaminen on  torstaina 31.5. klo 16.00 alkaen Torikeskuksen Herkkukontti -kahviossa Seinäjoella.
   Jos olet liikkeellä täällä päin,  tule mukaan käsityön kanssa tai ilman.
 
                 Aurinkoista viikkoa!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Vastauksia 2 x 11

Sain 11 hauskaa kysymystä SatunNainen -blogista ja toiset 11 kysymystä Villiiinin  blogista. Kiitän kysymyksistä ja  tässä sitten tulee vastauksia.
Ensin vastailen Paulan kysymyksiin:
  1. Mitä sinusta piti tulla isona?
       Opettaja
  2. Tuliko?
      Ei
  3. Mitä nyt haluaisit tehdä isona?
       Kaikenlaista, mitä milloinkin mieleen juolahtaa.
  4. Teetkö?
        Täysillä,  jee.....
  5. Mikä on bravuudisi (millä tahansa saralla)?
        Neulottu pitsihuivi varmaankin...
  6.Mikä on varhaisin vaatemuistosi?
       Se on äidin vanhasta takista tehty talvitakki. Äiti vanhimman sisarensa  kanssa ompeli takin,  kun olimme Hämeenlinnan reissulla serkkuni häissä (olin morsiustyttö Leena-serkun kanssa). Seuraavalla viikolla aloitin koulunkäynnin.
  7. Mistä tavarasta et haluaisi luopua?
        Olen aloittanut luopumisen jo aikaa sitten, mutta ehkä Jyri Reborn -vauvan haluan mukaani vanhainkotiin.
  8. Puikko , paperi vai pensseli  ja miksi?
        Puikko ja siksi, kun niitä on monenlaisia erilaisiin tekemisiin.
  9. Kuka on tehnyt suurimman vaikutuksen?
         Kaarakan perinneryhmässä olen tutustunut itseäni 5 vuotta nuorempaan käsityön harrastajaan. Hän on äiti ja mummu ja  hänellä on lastenlapsia tällä hetkellä 70. Minä  "ei kenenkään mumma" olen aivan sanaton.....
 10. Mikä on tehnyt suurimman vaikutuksen?
          Kasvun ihme luonnossa.
 11. Mitä onni on?
          Linnun laulu aurikoisena aamuna.

Seuraavaksi vastaukset Villiviinin kysymyksiin:
   1. Mikä on lempikäsityösi?
         Pitsihuivi neuloen.
  2. Kuinka monta kirjaa luet vuodessa, kuukaudessa, tai vaikkapa viikossa?
        Tällä hetkellä lukeminen on jäänyt tosi vähälle, luen noin  6 kirjaa vuodessa ja lukematta olevien kasa vain kasvaa. Eilen viimeksi löysin kirpparilta taas kivan kirjan. 
  3. Kuka tai ketkä ovat mukana varhaisimmassa lapsuusmuistossasi?
        Valkoinen pinnasänky, aivan vieras täti (äidin serkku) äiti ja isä polkupyörineen. Itkin katkerasti, kun minut jätettiin karanteeniin, kun pieni sisareni oli sairastunut kurkkumätään. Olin 3,5 vuotias.
  4. Mikä on suurin unelmasi tällä hetkellä?
        En uskalla kertoa......
  5.  Miksi haluaisit isona tulla?
         E n ainakaan enää isommaksi, (vitsi, vitsi).
  6. Kenet tahtoisit tänä vuonna tavata?
        Olisi kiva tavata tämän kevään "Iikoonlinnan Riemuylioppilaat"  (mallia -62) tapaamisessa.
  7. Onko jokin tekemäsi käsityö tai muu aikaansaannos, jonka mieluiten unohtaisit?
         Varmaan, mutta olen jo unohtanut.
  8. Millainen oli ensimmäinen ensimmäinen koulupäiväsi?
       Aivan ihana, luulen! Mulla oli maailman ihanin opettaja ekalla luokalla.
  9. Mikä on mielimusiikkiasi?
        Kansanmusiikki on kaikki kaikessa.
 10. Millaisesta tauluista pidät ja onko sinulla joku lempitaiteilija?
         Vanhanaikaisista maisematauluista eikä tiettyä taiteilijaa.
  11. Kaunein omistamasi esine?
         Mahdotonta nimetä kauneinta.
Omat helpot kysymykseni:
  1. Mikä päiväsi piristää?
  2. Mitä pihallasi kukkii juuri nyt?
  3. Mitä antaisit lahjaksi ylioppilaalle?
  4. Muuta lahjaa miettiessäsi, teetkö itse vai ostatko valmiin?
  5. Minne haluaisit matkustaa, jos saisit yhden ilmaisen matkan?
  6. Miksi juuri sinne?
  7. Minkä taidon vielä haluaisit oppia?
  8. Minkä sisä- tai ulkokasvin haluaisit omistaa?
  9. Missä mielestäsi sijaitsee Suomen kaunein paikka?
10. Suosittele minulle jokin tutustumiskohde Suomessa?
11. Miksi juuri tämä kohde?
12.  Haluatko kertoa vielä jotain?

   Tämä kysymyshaaste on kierrellyt jo jonkin aikaa, saa vastata tai olla vastaamatta,  leikiähän tämä vain on.
  Listassa on satunnaisesti valikoituneita tutustumisen arvoisia kivoja blogeja.
        Taidetta ja ajatuksia
        Pieni lankapuoti
        Nalleja ympärilläin
        Suden silmukat
        Ruusutarha
        Lankapirtti
        Sirpan maailma
        Kierrätystä ja käsitöitä
        Seijasiskon käsityöblogi
        Intsun blogi
        Paula Kristiina
            
                Aurinkoista viikonloppua!

torstai 17. toukokuuta 2012

Tänään

             silitellään   10 vuotiasta
  
          Netta Rufinaa

           
                                  tässä puolivuotiskuvassa  <3