keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Tunnustus

Sain tämän hauskan tunnustuksen ja haasteen Lankapirtin Matleenalta


Säännöt
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti

Aisteista yleensä puhutaan viidestä aistista. Tietosanakirjan (v:lta 88) mukaan on myös kuudes aisti eli tasapainoaisti. Kansan kielessä puhutaan kuudennesta aistista, joka olisi kyky aistia yliluonnollisia tai tulevia tapahtumia.

KUULO: On tärkeä aisti ja olen iän myötä huomannut sen heikentyneen. Valikoivaksi sitä ei voi vielä sanoa, mutta joskus olisi parempi, ettei kaikkia kuulisikaan. Maailmaamme on tullut niin paljon turhaa melua, että sitä paikoin voi jo sanoa saasteeksi. Esim radiouutisten taustalla soi musiikki ja on terästettävä kuuloaan, että sieltä seasta kuulee asian. Hyvän musiikin kuuntelu on nautinto.

NÄKÖ: Itselleni tärkein aisti, sillä mulla on näkömuisti. Maailmastani puuttuisi paljon, jos en näkisi. Luonto kaikkine väreineen ja kasveineen ja kukkineen. Lukeminen on ollut mieluistaa kouluajoista asti.

TUNTO: Antaa tietoa, että on kylmä ja pitää kääriytyä peittoihin tai liian kuumaa ja etsittävä varjoa. Kipukynnykseni on korkea, mutta jossain kohdin aivan mielettömän alhainen ja osaan varoa. Tuntoaistin avulla tunnustelimme juuri nimetöntä lankaa, onko villaa vai....

HAJU: Hajut on murteessamme huonoja ja tuoksut niitä hyviä. Syreenien tuoksua ei voita mikään ja kukat tuoksuvat , mutta vanhemmiten olen tullut kaikille hajusteille herkäksi. Voisin luultavasti hyvin olla ilman tätä aistia.

MAKU: Liittyy ravintoon ja ruokaan. Hajuaisti liittyy siihen aika olleellisesti. Jos ruoka tuoksuu, niin se myös maistuu ihanalta. Vastaleivottu pulla, metsämansikat, kinkku ja piparit (pian on taas joulu) sekä kahvikin joskus (niinkuin juuri nyt).

Nämä tulivat mieleeni aisteista tänään. Taatusti jotain tärkeää unohtui, muttei haittaa.

Lopuksi haastetta kuuluu jakaa edelleen viidelle. Haastan mukaan Mallin ja kaikki muut nimeämättä.

Sinä täällä kävijä voit ottaa haasteen mukaasi, olisin vain iloinen.

1 kommentti:

Matleena kirjoitti...

Sinähän nopsa olit "aistitoiminnoissa"! ;D Minulla meni päivä jo miettimiseen. No kirjoittamiseen vähän vähemmän. ;DD Mutta kiva oli lukea ajatuksiasi taas. :)