perjantai 10. huhtikuuta 2009
Miltä näyttää
maailma kissin silmin? Jotain mielenkiintoista, varpusia, fasaanikukko ja pari -akkaa, ei kuitenkaan harakka, koska silloin Netan leuat väpättää. Tämän kuvan otin kiirastorstaina. Lunta ei ole kuin ihan vähän toiskan ojan reunalla.
torstai 9. huhtikuuta 2009
Hyvää pääsiäistä!
Lumet ovat huvenneet jonnekin, vaikka tänäänkin vielä satoi märkää räntää. Siksi oli jo aika vaihtaa talvinen pyyheliinapeitto kesäiseen. Tämä on aplikoitu tilkkutyö ja alalaidassa on servettitekniikalla liitetty lautasliinasta leikattuja lapsosten kuvia. He ovat mukamas jäällä.

Kesäinen Lumikki (onko?) eläinten ympäröimänä oli vuosia tekeillä ja lopultakaan en jaksanut käyttää mekkoa laakapistoilla, vaan maalasin silkkivärillä. Pitsit olin virkannut jotain muuta tarkoitusta varten, mutta ne olivat just pituudeltaan tähän sopivat.

Kokeilin kameraani ja napsin kuvia summanmutikassa. Tämä kukkainen merkattu liina on keittiön pöydällä. Avustaja Tutta saa sen rutattua, muttei koskaa oio jälkiänsä. Se sai tulla näytille. Vanha kaunis malli, upeasti tehty. En enää jaksa muistaa onko se peritty vai olenko löytänyt kirpparilta. Käsinvirkattu pitsi kiertää reunassa. Liina on neliskulmainen ja kuvassa on yksi kulmista.

tiistai 7. huhtikuuta 2009
Tilkuista on moneksi
ja esittelen niitä muutamien vuosien takaisia töitä, joista olen ottanut kuvia. Tämä parisängynpeitto on kokoa 220x240. Malli on muunnelma saksalaisen Patchwork lehden mallista. Yhden tähtiplokin koko on 30x30. Yhtään täysin samanlaista tähtikuviota ei ole.
Tämä on vielä kaapissa odottelemassa maltanko ottaa käyttöön vai päätyykö tämä lahjaksi.

Tämä pitäis kuvata ikäänkuin nalleja ikkunassa... Koko 60x60. Sopisi parhaiten lastenhuoneen seinälle tai vaikkapa lattialle.

Olemme tilkkupiirissä tehneet vapaaehtoisesti kukin mielensä mukaan nuppupeittoja, jotka sitten toimitetaan keskussairaalaan lämmittämään pieniä keskoslapsia. Tarkoituksena on ollut, että kukin lapsi saa mukaansa oman peitton. Nämä ovat pieniä noin 40-60 cm kantiinsa.
Tässä kaksi samanlaista vaikkapa kaksosille.

Sinisävyinen

ja kissoja

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Palmusunnuntaita
viettävät nämä puput. Isomman pupun olen tehnyt Rasmussenin kirjassa olleen ohjeen mukaan valkoisesta fleesestä ja kylässä käyneet pikkutytöt ovat pukeneet sille nukenvaatteita päälle. Pienemmän olen tehnyt Kaarakassa pellavakankaista. Koristeltuja pajunoksia tuovat ja virpomisloruja lausuvat trullit vasta pääsiäislauantaina, tietenkin palkkiota vastaan. Ja tuossa keskellä on kutojamuki, jonka maltoin viimein ostaa ihan ittelle. Kuvassa seinällä on lasinen kaunis enkeli, jonka sai ystävältä jäädessäni eläkkeelle muutama vuosi sitten. Rauhaisaa sunnuntain jatkoa kaikille täällä vieraileville!
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Vielä
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Uusi mekko
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Rautalangasta on väännetty
moneenkin otteeseen, viime viikonloppuna viimeksi. Viimeisen kurssin tuotokset näette, kunhan keksin tavan, millä saan ne kuvatuksi. Rautalanka on haastava kuvattava, ainakin tälääselle noviisille.
Tämä on päätynyt Systerin ovipieleen joulunaikaan. Sydämenmuotoisen kehikon ympärille on kierrettynä kippuraista puolalankaa. Lisänä on meille eteläpohojalaasille tuttuja kuvioita, tässä pellistä leikattuja salmiakkikuvioita (suurempia ja pienempiä).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)