keskiviikko 11. elokuuta 2010

Aaltoa

Kaupunkimme hallinto ja kulttuurikeskuksen muodostavat akateemikko professori Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset. Tämän keskuksen ensimmäistä rakennusta kuvailin täällä. Samaan aikaan kirkon kanssa valmistui Kaupungintalo, jonka kuvasin kirkon viereen v. -66 valmistuneen Seurakuntakeskuksen terassilta.

Kaupungintalon vasemmalla puolella on Kirjasto, väliin jäävä nupulakivillä katettu alue on Kansalaistori, jonka takareunassa alkaa Kaupunginteatteri.
Teatterin takana kulkee Alvar Aallon katu ja sen toisella puolella on Virastotalo, joka usein unohdetaan, kun puhutaan Aallon töistä. Olin siinä rakennuksessa töissä noin 30 vuotta ja huoneeni ikkuna näkyy kuvassa. Klikkaamalla kuvaan näet pienen pätkän virastotalosta tuolla taustalla. Melkoinen kulttuurimaisema mulla oli kaiken aikaa yhden seinän leveydeltä.

Teatteria kuvasin Alvar Aallon katua pitkin Kauppakadun suunnasta.

Kaupunki on 50-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä Seinäjoki.

Ei kommentteja: