keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tekeillä

on laukku tutusta materiaalista viime viikonlopun kurssilla Kansalaisopistolla. Kahvipusseja pesin  jo kesän helteillä, mutta monenlaista hommaa on tehtävä ennenkuin pääsen punomaan. Kahtena päivänä olin tosi ahkerana, mutta tämän pidemmälle en päässyt. Näppärät sormet tarvitsisin, jotta saisin suikaleet kiristetyksi ja pujotelluksi päät piiloon. Kurssi jatkuu taas viikonloppuna.....
 Pannunalunen tulee helpommin, yks kaks vaan kahdeksasta pahvipussista.  Eri tavalla taittelemalla saa alusista  monta eri näköistä esimerkiksi Kulta Katriinasta.  Tässä on eilinen aamukahvipöydässä taittelemani.Toinen puoli on tumma ja runsaasti kirjaimia. Materiaali on ilmaista, monessa kodissa roskikseen päätyvää ja aikaa kului noin 10 minuuttia.
 Toisella puolella on kahvikuppeja sikin sokin.  Tykkään itse tästä ....
Nuukuuksissani ajattelin tehdä joululahjoiksi kaikille tällaisen, joka taloudessa tarpeellisen alusen.
Mitä mahtaisi "Pikkulikka" M 12V tuumata lahjastaan.....
  Onnekseni mun ei tarvitse mahdottomasti juoda kahvia  pussien takia, vaan olen saanut lähipiirin kerääjiksi.
                     Kiitos ja vilkutukset talteenottajille ja perille toimittajille!

7 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Kivat pannunaluset, tykkään noista kirjaimista.

Sirkka kirjoitti...

Laukussasi on jo enin työ tehty, joten kyllä se siitä valmistuu. Samettiruususi kukkivat kauniisti. Hallat saisivat pysyä vielä poissa, että kukista olisi iloa myöhemmälle.

Sirpa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sipi kirjoitti...

Heh, ei ehkä 12 v vielä osaisi moista lahjaa arvostaa ;)
Hienoja ja tarpeellisia ovat, ja käyvät kyllä jokaiseen kotiin!

ellu kirjoitti...

Tuo näyttää niin kivalta hommalta.

Auli kirjoitti...

Tuo on varmaan kivaa mutta haasteellista. Minulla on kahvipusseja varmaan satoja. Aina välissä koulussa tehdään ompelemalla kasseja.

Tuitun Tupsut kirjoitti...

Kivan näköisiä no sinun kahvipusseista tekemät. Minullakin on kahvipussi hommat talvella odottamassa.