sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Heinäkuun helteistä sunnuntaita!

Istun sisällä, vaikka nyt voisin tosiaan ploggailla pihakeinussakin mukavasti. Olen aina sanonut piupaut niille, joiden mielestä vanhana ei voi enää oppia. Nyt voin kokemuksesta lisätä, että aikaa pitää kyllä varata.
Lauantaina odotin luvattuja ukkosmyrskyjä. Luvattiin vettä jopa 20 mm tunnissa. Kiersin siksi kukkapenkkejäni kameran kanssa ja otin alun toistasataa kuvaa varmuudeksi, sillä tuollaisen kuuron jäljiltä ei ole juuri mitään kuvattavaa. Painostavasta helteestä huolimatta saimme vain vähän kolinaa ja noin 4mm vettä.
Seittitakiainen, jota arvuuttelin tuolla aikaisemmin, on nyt osittain kukassa, nuppuja on paljon, laskin noin suurinpiirtein ja pääsin yli viiteen sataan.
 Kosketushiiri on aivan liian "pihaviriä". Suurin osa ongelmista johtuu siitä.  Picasan kanssa oli  myös vaikeuksia, kuvat vain vilistivät miten sattuu. Teksin saamisessa kuvaan sain työvoiton.
  
Kiitos kaikille tsemppajille! Yritän harjoitella ahkerasti, kun pöytäkoneen kohtalo ei vielä ole ratkennut. 

       Kaunista sunnuntaita!

3 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Jännän näköinen kukka tuossa seittitakiaisessa. Muistuttaa takiaista kyllä, mutta on jotenkin hienostuneempi ja hiukan salaperäisempikin. ;)

Paljon olikin sinulle ehtinyt tapahtua, kun olin kai viikon -vai ylikin- täällä käymättä. Läppäriäkin opettelet, kyllä sen oppii, mutta aikaa ainakin minulla otti.

Täällä on helle jo ohi, enää +21 mittarissa ja ukkonen on jyristellyt koko päivän ja vettä tullut kuuroissa väliin rankastikin. Pionien terälehdet makaavat maassa, onneksi ehtivät parhaimman loistonsa näyttää meille.

Sirkka kirjoitti...

Vaisoo, ei se eilinen sade tullutkaan teille, vaikka matkaa on vajaat parikymmentä kilometriä. Meillä satoi illalla ihan kaatamalla, salamoi tiuhaan ja jyrisi. Ei ole tänä kesänä näin kovaa vielä ukkostanutkaa.

Sipi kirjoitti...

Jännän näköinen kukka!
Säätiedotukset vaihtelee paljon ja yllättävän harvoin tuntuvat nykyään osuvan kohilleen!

Läppärin käytön kuulemma oppii kunhan vaan ahkerasti käyttää, itse olen sellaista muutaman kerran vaan kokeillut ja ilman hiirtä se oli kyllä todella vaikeaa, sivut katoili ja nuoli singahteli ihan mihin sattuu :D

Ps.Multa jää taas torstain Tikkuajat väliin, lähdemme käymään Helsingissä, tyttönen kotiutuu huomenna :)